Vuosi 2012

Minulla on tapana jäädä pohtimaan vuoden viimeisenä päivänä, mitä kaikkea on tapahtunut viimeisen vuoden aikana. Huomenna alkaa uusi vuosi 2013. 

Vuosi 2012 on ollut aika värikäs. Täynnä värejä, mutta väreistä eniten on ollut punainen eri sävyineen. Väreistä vähintä on ollut sininen, vihreä tai valkoinen. Jonkin verran on ollut mustaa, mutta onneksi ei ollut hallitseva väri. 

Vuoden 2012 alkukuukausina on ollut punaista, sitten kesän aikana sinistä ja syksyn aikana punaista.Kesällä aika kului elämän siivoamiseen.Kaapeista löytyi paljon tarpeettomia esineitä,jotka menivät eteenpäin. Syksy on ollut muutosten aika. Tuli muutettua Jyväskylään ja tuntuu hyvältä! Elämän värit alkavat olla tasapainossa.

Vuoden viimeisinä kuukausina olen yrittänyt pukeutua sinisiin ja vihreisiin, jotta saisin enemmän rauhaa elämääni. Siksi pidän nyt pienen tauon fb:ssä, vaikka on ikävää kavereita. Musta on aina ollut aika vastenmielinen väri, sillä se merkitsee surua. Jos olen erittäin surullinen, niin laitan mustaa päälleni. Aika moni suomalainen pukeutuu mustiin, mutta myös ruskean eri sävyihin ja siniseen. Tyttäreni on monesti sanonut, miksen voi joskus pukeutua normaaleihin väreihin. Tuli ostettua kahdet harmaat farkut, joista toinen oli vaaleampi ja toinen tummempi. Näytän enemmän normi-ihmiseltä noissa farkuissa.

Ostin ennen Lontoon reissua mustan talvitakin, ja ei tuntunut hyvältä, vaikka takki on hyvä malli ja istuu hyvin. En ole vielä löytänyt sopivaa talvitakkia, mutta aikanaan löytyy. Saa nähdä, mistä löytyy violetin sävyinen takki. 

Niin, huomenna alkaa uusi vuosi 2013. Toivon enemmän violettia,pinkkiä,valkoista,sitruunan keltaista,fuksiaa ja vähemmän punaista. Menen tästä turkoosiväriseen kylpylään puhdistumaan uuden vuoden viettoon! Värineurootikkona toivotan teille kaikille oikein monta kiloa iloa, sata kiloa keltaista ja tuhat kiloa violettia uuteen vuoteenne!

Kuppikakkuja ja kuppikuntia

Tuli täytettyä eilen vuosia. Oli ihanaa saada ystäviltä kukkia, ruusuja, joulukaktuksia. Mitä elämä on ilman hauskaa seuraa, kukkia tai kuppikakkuja? Näytin ihanaa leivontakirjaa kuppikakuista. Ilta oli täynnä ihmettelyjä, nauruja ja myös järkytyksiä. Elämänmakuinen syntymäpäivän vietto. Katselin tänään päivällä olohuoneen ikkunasta lumiselle takapihalle ja haaveilen kukkatäyteisestä puutarhasta, mutta ei mennä vielä keväälle. Pitää ensin nauttia talvesta ja erisävyisistä lumen väreistä, mutta sohvalla katsellessani takapihaa muistelin eilisiä illan keskusteluja. Miten lyhyt ihmismuisti voikaan olla kun ystäväpariskunta kertoi 1960-luvun aikaisista asioista.

Nykyään ei tiedetä, mitä silloin 1960-luvulla tapahtui. Tietävätkö nykypäivän päättäjät tarpeeksi asioista? Näitä asioita keskusteltiin pitkin iltaa. Tapahtuuko keskusteluja kenties vain kuppikunnissa? Emme aina tiedä, mitä me viittomakieliset ajattelemme asioista. Kuurojen lehdissä ei käydä kovinkaan paljon vuoropuheellisia tekstejä entisajan tapaan. Nautin kovasti vanhojen lehtien lukemisesta, sillä ihmiset todella keskustelivat. Missä on viittomakielisten keskustelufoorumi? Missä keskustellaan asioista? Missä päätetään asioista? Ketkä päättävät? Olen havainnut, miten jotkut viittomakieliset ovat hyvin hiljaisia ja varovaisia. Ei puututa herkästi asioihin, eikä keskustella asioista avoimesti. Eräs kuuro opettaja sanoi, että ei deaf powerilla pötkitä pitkälle. Ei varmasti, mutta onko hiljaisuus se hyvä keino?

Viittomakielisten kirjoituksia, ajatuksia, mielipiteitä ei näy kovinkaan paljon, vai olenko väärässä? Lienee suomalainen mentaliteetti meilläkin kuuroilla, että ollaan varovaisia. Yksilöllisyyden korostuminen ja välittömyys nykypäivänä johtavat osittain viittomakielisten asioiden heikkenemiseen. Kysyin kerran eräältä kuurolta, että onko hän myös toisen yhdistyksen jäsen kun ei asu enää kotikaupungissaan työssäkäynnin vuoksi ja hän vastasi hyvin ylpeästi: "Olen X:n yhdistyksen jäsen!" Huomaa, että aika moni viittomakielinen elää omassa kuppikunnassaan. Osataanko välittää toisistamme ja keskustella avoimesti, edistää viittomakielisten asioita eteenpäin päättäjille päätettäviksi? Nautitaanko kuppikakkuja yhdessä vai vain omissa kuppikunnissa?

Lontoon reissu joulun alla

Tuli tehtyä neidin kanssa ihan joulun alla Lontoon reissu. Oli kyllä kivaa olla ihan kahdestaan neidin kanssa ja kokea erilaisia asioita yhdessä. Oppia lisää englantia. Tuli katsottua aamuisin telkkaria ainakin puolitoista tuntia ennen lähtöä kaupungille, nähtävyyksille, konsertille. Oli kyllä mahtavaa katsella rauhassa telkkaria ilman kiireitä ja seurata tekstitystä. Hämmästyin, miten moni ohjelma tekstitetään. Jopa mainoksissa teksitetään! Voi miten rakastan mainoksia! Ymmärrän entistä enemmän, miksi mainokset voivat johtaa ihmisiä harhaan. Niissä käytetään sanoja hyvin taitavasti, että ihminen lankeaa helposti. Mistä johtuu, että Suomessa ei tekstitetä mainoksia? Johtuuko mainosten hauska tekstilaji, vai jokin muu seikka?

Tekstityksen lisäksi on myös lastenohjelma brittisillä viittomilla. Seurattuani pari aamun lastenohjelmaa tulin tyttäreni kanssa siihen tulokseen, että kyse oli viittomakommunikaatiosta. Siinä ei käytetty BSL:tä (brittiläinen viittomakieli), vaan viittomia. Ohjelma on tarkoitettu enimmäkseen vammaisille lapsille, jotka eivät jostain syystä kykene puhumaan sujuvasti englannin kielellä. Toisaalta on hyvä asia, että ihmiset oppivat enemmän erilaisuudesta. Oppii jotain viittomista, mutta ei viittomakielestä.

Saimme myös nauttia Emmerdale -ohjelmaa tulkkauksen avulla, kun ohjelmassa on mukana tulkkausta brittiläisellä viittomakielellä. Oli hieman vaikeaa seurata ohjelmaa, sillä oli samaan aikaan tekstitystä englanniksi ja myös tulkkausta BSL:llä. Tyttäreni kysyi, voiko ottaa tulkkaus pois. Vasta seuraavana päivänä tottui vähän enemmän tulkkauksen ja ohjelman seuraamiseen. Olen niin tottunut lukemaan tekstitystä ohjelman katsomisen aikana. Lienee kysymys viittomakielen lukutaidosta. En ole koskaan pitänyt esimerkiksi teatteritulkkauksesta, sillä haluan yleensä nauttia näyttelijöiden ilmeistä,eleistä ja kehonkielestä. Jos on kaksi tulkkia jossain toisella puolella lavaa, niin tuntuu että seuraisi tennisottelua.

Meidän reissumme tärkein asia oli kenties neidin kauan odottama BIGBANG konsertti. Kuuroudestani huolimatta tuntui mukavalta seurata esitystä ja neitiä, joka oli ihan onneissaan. Siellä oli ihana valomeri,kun faneilla oli käsissään keltainen valokukka.

Saimme myös seurata konserttia edellisenä iltana joululauluja brittiläisellä viittomakielellä Traflgar Squarella. Upea paikka! Meillä oli sen verran aikaa ennen joululauluja. Poikkesimme National Galleryssä, joka on muuten ilmainen museo. Upeita teoksia löytyy vaikka kuinka paljon, mutta oli kivaa bongata yhden suomalaisen teoksen! Akseli Gallen-Kallelan teos: Lake Keitele 1905. Museo meni sitten kuudelta kiinni ja meillä oli vielä tunti aikaa. Mentiin ihanaan kirjakahvilaan leputtamaan väsyneet jalat ja väsyneen selän. Tuli ostettua taas kirjoja. Mentiin sitten laulamaan joululauluja. Paikalla oli aika paljon väkeä. Huomaa, että moni kuuro ei tunne toisiaan. Ei ihme. Englannissa on niin paljon kuuroja ihmisiä. Kerättiin myös allekirjoituksia kuurojen lasten opetuksen puolesta. Kyselin vähän tietoja Englannin tilanteesta. Allekirjoitusten kerääjien mukaan siellä on noin 70 000 kuuroa lasta, joiden oppimisen mahdollisuudet eivät ole kovinkaan hyviä. Opettajat eivät aina viito kunnolla ja niin edelleen.

Kuorintavoide

Tuntuu ihmeelliseltä, miten syksy oli äkkiä ohi. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä nopeammaksi aika kuluu. En aina ehdi tehdä asioita. Aamu on yhtäkkiä jo ilta. Jouluaattona saunassa käynti teki niin hyvää, kun tuli tehtyä oikein perusteellinen kauneushoito. Tervalta tuoksuva sauna ja pienet torkut saunan lauteilla -tunsin syntyneeni uudestaan. Katsoessani saunan jälkeen peilistä kuvaani. En kai ole niin vanhan näköinen, vai olenko vaan henkisesti vanha?

Näin pari päivää sitten oikein painajaisen. Siinä huomasin, miten pitkät säärikarvat ovatkaan ja vieläpä hiustyvestä hopeanharmaata hiusta. Parkasin ja sanoin, etten ole vielä noin vanha! Herätessäni katsoin jalkojani ja totesin, että se oli vain uni, mutta painajainen jatkui..

kun sain kuulla olevani viisikymppisen näköinen erään kaverin luona vähän ennen joulua. Olin melkein romahtaa ja meinasin lähteä pois kesken tilaisuuden. Se tuntui niin pahalta ja ajattelin, että minäkö olen niin vanhan näköinen?! Pitäisikö pukeutua eri tavalla, siirtyä uuteen vaatevarastoon, värjätä hiukseni tummemmiksi, laihtua 15 kiloa pois ja niin edelleen. Kerroin tästä tapauksesta tyttärelleni, joka nauroi ja sanoi: Ota Botoxia! Silloin ei naurattanut.

Ei nytkään naurata. Glögi odottaa ja myös myöhäinen rasvainen jouluateria.

Korvamaailma

Kurkku on ihan kuiva ja nieleminen vaikeaa. Odotan, milloin kuume nousee. Toivottavasti tämä orastava flunssa jää lieväksi kun joulu on näin ovella. Harmittaa sairastella juuri loman aikana, mutta on ihan tavallista, että opettajat sairastelevat lomilla. Flunssa on yksi tavallisimmista sairauksista. Oli ihanaa hörppiä teetä eilen illalla ystävän seurassa, joka helpotti hieman oloani. Ystäväni kertoi lukeneensa Helsingin Sanomista artikkelin sairauksista. Artikkeli ilmestyi 4.12. Siinä vertaillaan maallikoiden ja lääkärien näkemystä sairauksien määrittelyssä. Mikä on sairaus? Maallikot ja lääkärit ovat yksinmielisiä, että suru ei ole sairaus, mutta sen sijaan syöpä ja kuurous ovat. Jäimme ihmettelemään, kun siinä sanottiin, että monen ihmisen mielestä (maallikot 74% ja lääkärit 84%) me kuurot ollaan sairaita. En koe olevani sairas ihminen, sillä kuurouteni ei aiheuta fyysistä kipua. Sen sijaan on ollut raskasta henkisesti. On valitettavaa, että me kuurot emme saa olla vapaita. Ruumiimme ovat aina olleet ihmisten kiinnostuksen kohteina. Vuosisatoja on koettu parantaa kuuroutta erilaisilla keinoilla.

Lienee utopiaa ajatella, että tulisi se aika jolloin saisimme olla täysin vapaita muiden ihmisten holhouksesta ja valvonnasta. Kun kuuro lapsi syntyy, sairaala selvittää heti onko kuurous perinnöllistä vai ei. Näin kävi minun lasten kohdalla, sillä lastenlääkäri halusi tietää kuurouteni syytä. Eihän synnytyslaitoksilla kysytä vanhemmilta, onko likinäkö perinnöllistä vai ei. Mielenkiintoista huomata, miten siinä artikkelissa ei mainita ollenkaan sokeutta. Voisi ymmärtää, että sokeus olisi tavallinen ominaisuus muiden ominaisuuksien joukossa.

Mitä artikkelin tavoite on? Ruokkia ja vahvistaa olemassa olevia asenteita, käsityksiä, vai kuinka? Sen mukaan homous, rypyt ja suru eivät ole sairauksia. Mielestäni kuuroutta ja homoutta voidaan jossain määrissä vertailla toisiinsa, sillä moneen perheeseen syntyy homoja ja kuuroja, vaikka vanhemmilla ei ole noita ominaisuuksia. Tiedän, että minun ei pitäisi murehtia näistä asioista, mutta kuitenkin ihmetyttää ja surettaa ihmisten asenteita kuuroutta kohtaan. Kuurojen lasten ja nuorten pitää iloita olemassaolostaan. Suomessa syntyy joka vuosi noin 30 kuuroa lasta. Näiden lasten vanhemmat eivät halua lastensa olevan aidosti kuuroja, sillä aika monen mielestä kuurous on niin paha ominaisuus -jota pitää hoitaa veitsellä. Suomi on allekirjoittanut lasten oikeudet, mutta kuurojen oikeudet eivät kuitenkaan toteudu. Englannin kielisissä maissa on kertottu, miten kuurot haaveilevat paremmasta yhteiskunnasta.

"Me kuurot emme saa olla ihan oma itsemme, vaan joudumme olemaan aina vähemmistönä tässä kuulevien maailmassa. Kuurot ovat haaveilleet paremmasta elämästä tasa-arvoisina ihmisinä, kuuroina. Päätettiin muuttaa uuteen planeettaan, jolle on annettu nimeksi EYETH. Siinä silmämaailmassa kuurot saavat viittoa vapaasti ja luoda oman näköistä yhteiskuntaa ilman rajoituksia. Kuurojen perheisiin syntyy kuitenkin kuulevia lapsia, jotka eivät aina sopeudu. Osa kuuroista palauttaa kuulevat lapset ns. vanhaan maailmaan, jonka englannin kielinen nimi on osuvasti keksitty eli EARTH."



Emme siis ole vapaita -ei vielä.

http://www.hs.fi/paivanlehti/04122012/tiede/Suru+ei+ole+sairaus++sy%C3%B6p%C3%A4+on/a1354538547208

Ilmoita äidinkielesi väestörekisteriin!

Olen miettinyt Suomessa viittomakielisten todellista määrää, miten paljon meitä on todellisuudessa. Viranomaiset eivät aina tiedä, miten monta viittomakielisiä on oikeasti. Kuurojen liitto on ilmoittanut lukumääriä, mutta ne eivät aina kerro totuutta todellisista määristä. Taidan nyt harrastaa vähän matematiikkaa.

Viittomakielen äidinkielekseen on ilmoittanut vuoden 2012 huhtikuun loppuun menneessä 223 ihmistä. Määrä ei kuulosta paljon, mutta vuoden 2011 loppuun mennessä on ilmoittanut vain 91. Neljän kuukauden aikana on siis ilmoittanut 132 viittomakielistä äidinkielekseen viittomakielen. 3 vuotta sitten siis 5.1.2009 on ilmoittanut vain 49 ihmistä viittomakielen äidinkielekseen. Mielestäni on tärkeää, että viranomaiset tietävät miten paljon meitä on. Silloin meidän on helpompaa vaatia viittomakielisiä palveluja, jos on saatavilla tarkkaa tilastotietoa. Kuurot eivät ole ainoita äidinkielisiä viittojia. Suomessa on monta kuulevia ja huonokuuloisia ihmisiä, joiden äidinkieli on viittomakieli (suomalainen, suomenruotsalainen, venäläinen, virolainen, amerikkalainen, ruotsalainen vai jokin muu).

Viittomakieliset ovat usein kaksi- tai monikielisiä, mutta kannattaa ilmoittaa jonkun viittomakielen äidinkielekseen. Viittomakieliset, meidän pitää muistaa mainita, mistä viittomakielestä on kyse. Sain s-postin väestörekisteristä, että 64 ihmistä on ilmoittanut vain viittomakielen. Suomalainen viittomakieli äidinkielenä on silloin huhtikuuhun 2012 mennessä 147. Venäläinen viittomakieli äidinkielenä on 11 ja vietnamilainen viittomakieli 1. Tämä on ymmärrettävää, että moni ei viito automaattisesti mistä viittomakielestä on kyse. Viitomme usein vain VIITTOMAKIELI. Puhutuissa kielissä ei käytetä PUHEKIELI, vaan sanotaan mistä puhutusta kielestä on kyse.


Hei, jos huomaat, että et ole vielä ilmoittanut väestörekisteriin äidinkielestäsi. Ehdit vielä ilmoittaa! Lisätietoja ilmoittamisesta löytyy tästä osoitteesta: http://www.kl-deaf.fi/fi-FI/uutiset/uutinen/?announcementId=e9f5933f-f2d2-4495-849a-0ef568dafa61&groupId=1ce45fc2-06ff-4d19-924c-67939a0bd93c

Kuoleva kukka

Tuli otettua ihania lokakuisia kuvia nuhaisena, sillä en voinut lähteä Helsingin kuurojen yhdistykselle leipomaan. Teki hyvää kävellä töiden jälkeen ilman kiireitä asunnolle. Haagan ja Lassilan alueilla löytyy muutama siirtolapuutarha. Oli mahtavaa katsella, miten luonto vaipuu syksyyn. Värit muuttuvat. Osa kukista kuihtuu, mutta kauniisti. Miksen ole aikaisemmin huomannut, miten kuihtuminen voi olla myös kaunista?

Tuli samalla mietittyä, miten elämä voi sammua ja syntyä. Heikot jäävät syrjään ja vahvat selviytyvät. Samaa on monen kielen ja ihmisen laita. Vähemmistökielet häviävät, ellei luoda erilaisia kielen suojeluohjelmia, kielipesiä. Muistan, kuinka vahvasti Tove Skutnabb-Kangas vaikutti voimakkaasti minuun kun luin opiskeluaikanani hänen kirjojaan vähemmistökielistä ja niiden tilanteista. Ellei huolehdita niistä, sitten niiden mukaan häviää monenlaisuus. Meidän pitäisi huolehtia erilaisista kukista, jotta luonnon elinvoimaisuus säilyisi.

Ihailemani lupiinit ovat silmissäni niin kauniita, mutta ne tuhoavat monia luonnon kasveja. Samaa on suomalaisen viittomakielen kohdalla, mutta suomenruotsalainen viittomakieli on nyt erittäin uhanalainen kieli. Miten voisimme tukea kuolevaa kieltä? Ei ole oikein, että suomalaisen viittomakielen käyttäjät ovat liian usein mukana suomenruotsalaisten viittomakielisten tapahtumissa. Olen aina ollut kiinnostunut eri viittomakielistä ja haluaisin oppia suomenruotsalaista viittomakieltä, mutta olen kuitenkin pysynyt suurimmaksi osaksi syrjällä. Suomenruotsalaiset viittomakieliset lapset tarvitsevat oikeasti paljon kielellisiä virikkeitä ja myös opetusta omasta kielestään. Suomenruotsalaiset kuurot ovat aina olleet monikielisiä ja he osaavat hyvin nopeasti vaihtaa kielensä suomalaiseen viittomakieleen. Koulutettuja suomenruotsalaisia viittomakielisiä ei ole kovinkaan monta. Jos halutaan elvyttää kuolevaa kieltä, silloin pitäisi olla tarkkaan mietitty ohjelma ja keskustelua yhteisön sisällä. Suomenruotsalaisten kuurojen koulu Porvoossa suljetettiin v.1993. Siitä on siis kohta 20 vuotta.

Olkaamme ylpeitä kuuroudestamme

Siivosin vähän kaappia ja löytyi pino kuurojenlehtiä. Pitäisi lajitella aikajärjestykseen. Olen laittanut lehtien väliin muistiinpanoja, mitä erilaisia hyviä kirjoituksia on tullut luettua. Tällä viikolla vietetään kansainvälistä kuurojen viikkoa. Sen kunniaksi haluan ottaa esille kuurojen lasten opetuksen.

Kun kävin lukiota Mikkelin kuulovammaisten koulussa 1990-luvun alussa ja yksi opettajista oli Arto Räsänen, joka opetti meille suomalaista viittomakieltä. Muistan hyvin, kuinka hyvin hän osasi viittoa ja hän selitti meille lukiolaisille viittomakielen variaatioita. Nauroin kerran hänelle, ja ajattelin, että kuuleva se keksii kaikenlaisia viittomia. Kuinka väärässä olinkaan! Monen vuoden päästä huomasin vanhemman kuuron viittovan sitä vanhaa viittomaa, josta Arto kertoi.

Arto oli kyllä aikaansa edellä. Hän kirjoitti jo 1960-luvulla viittomakielen kehittämisestä, sillä hän huomasi, että puuttui paljon viittomia. Siihen aikaan kouluissa ymmärrettiin, että kuurot lapset tarvitsevat viittomakieltä. Siirtyminen puhekielestä viittomakieleen ei ollut kovinkaan kivutonta, sillä moni opettajista ei osannut viittoa. Onneksi Kuurojen Liitto järjesti viittomakielen kursseja, vaikka oli enimmäkseen viitottua suomea.

Vuoden 1984 Kuurojen lehdessä (8/1984) ilmestyi Arto Räsäsen kirjoitus kuurojen lasten opetuksesta. Siinä Arto puolusti rohkeasti kuurojen oikeuksia:

"Aika alkaa olla kypsä vastaanottamaan ajatuksen, että äidinkieli on se tehokkain keino, millä kuuro ihminen voi luoda itselleen henkisesti voimakkaamman, varmemman ja rikkaamman identiteetin. Tarkoitan tällä äidinkielellä viittomakieltä, meidän kuulevien kuurojenopettajain itsekkäät pyrkimykset ovat olleet esteenä kouluelämän aikan. Samat itsekkäät syyt ovat olleet kuurojen lasten vanhemmilla. Vanhemmilla ehkä enemmän vielä tiedostamton halu torjua ajatus, että minun lapsellani on eri äidinkieli kuin meillä muilla kuulevilla perheenjäsenillä."

Siinä kirjoituksessa Arto otti esille myös kuurojen lasten opettajien koulutuksen ja pätevyyden puutteen. "Se ajatus on kuinka kuuleva henkilöä, suomenkieli äidinkielenää, voi opettaa kuuroa henkilöä, jolla on eri äidinkieli, viittomakieli. Ajatusleikkiä jatkaen voisin heittää arvoisille kolleegoilleni mietittäväksi, kuka haluaisi lähteä Ruotsiin opettamaan ruotsalaislapsia ja heille ehkä vielä ruotsinkieltä. Lisää mietittävää, kuinka suhtautuisitte venäläiseen opettajaan, joka tulisi opettamaan omaa suomalaista lastamme peruskouluun, ei venäjän kieleen vaan yleisten aineiden tai suomen kielen opettajaksi."

Tänä päivänä tilanne on niin toisenlaista kuin silloin 1980-luvulla. Ei saada olla kuuro vaan. Mitä pahaa kuuroudessa on? Miksemme voi antaa kuurojen olla kuuroja? Vanhemmuus on elämän yksi vaikemmista tehtävistä. Suomalainen yhteiskunta on muuttunut hyvin yksilökeskeiseksi. Arvot ovat muuttuneet hyvin koviksi. Heikompi yksilö ei pärjää kilpailuhenkisessä maailmassa. Kuuro lapsi ei aina sovi kiireiseen perheeseen, jossa vanhemmat tekevät pitkää työpäivää. Kaksikielinen kasvatus vaatii paljon työtä, jos vanhemmat eivät osaa entuudestaan suomalaista viittomakieltä. Mietin, että kuurot lapset tarvitsisivat oikeasti kuuroja opettajia, jotka voisivat auttaa lasten kuulevia vanhempia. Miksi nykyään suurin osa kuuroista lapsista on yksikielisten/suomenkielisten opettajien vastuulla? Miten voimme tukea kuurojen lasten ja nuorten itsetunnon kehitystä?

Muistakaamme olla ylpeitä ja iloisia kuuroudesta. Olen hyvin ylpeä, että olen kuuro, vaikka tekee kipeää seurata kuurojen lasten ja nuorten kärsimystä. Jos haluat lisätietoja nykypäivän kuurojen ja huonokuuloisten lasten olosuhteista, niin kannattaa perehtyä tähän:

http://www.lapsiasia.fi/c/document_library/get_file?folderId=5535297&name=DLFE-20222.pdf

Hyvää kansainvälistä kuurojen viikkoa!

Selittämistä vai tulkkaamista?

Joskus voi sattua kaikenlaisia hassuja juttuja kun on kuuro. Huomasin pari päivää sitten Jyväskylän kävelykadulla itkevän lapsen äitinsä kanssa. Äiti yritti laittaa lapsen kengät takaisin ja oli myös isoäiti auttamassa. Huomasin, että ilmapallo oli irronnut putkesta. Menin auttamaan ja laitoin ilmapallon takaisin putkeen, sitten ojensin itkevälle lapselle, joka sitten rauhoittui ilmiselvästi. Mutta tyttäreni nauroi kovasti minulle, sillä lapsen äiti oli sanonut lapselleen, ettei oteta ollenkaan ilmapalloa mukaan. Kuurona menin auttamaan, mutta aiheutin kai kiukkua lapsen äidille.

Olen monesti ollut ihan tietämätön, kun minulle puhutaan. Tyttäreni huomauttaa vähän välillä, että tuo myyjä yrittää puhua minulle. Taidan olla aika epäkohtelias monen kuulevan silmissä. Joskus sattuu niin, että kuuleva alkaa puhua tyttärelleni. Jos huomaan, että asia on joku tärkeä, niin pyydän tavallisesti paperia ja kynää. Ennen vanhaan ei ollut tulkkipalvelua saatavilla, ja aika moni kuurojen vanhempien kuuleva lapsi oli/on joutunut tulkkaamaan erilaisissa tilanteissa.

Äitini kertoi kerran minulle, miten yksi kuurojen vanhempien kuuleva lapsi kertoi äidilleni, että oli joutunut tulkkaamaan gynekologin tutkimusten aikana. Uskomattomia juttuja on tapahtunut, mutta onneksi moni viisas kuuro vanhempi on ymmärtänyt käyttää paperi+kynä –viestintää tai vaikeammissa tilanteissa kääntynyt seurakunnan työntekijöiden puoleen. Luulisi, että nykyaikana ymmärrettäisiin jättää lapset rauhaan. Asia ei ole aina niin, sillä on edelleen tietämättömiä suomalaisia, jotka kääntyvät lasten puoleen. Sama ilmiö on varmaan maahanmuuttajien kohdalla, jossa heidän lapsensa toimivat vanhempiensa tulkkeina.

Kävin kerran lapseni kanssa terveysasemalla, ja vastaanottovirkailija hermostui minulle, kun pyysin paperia ja kynää. Kielsin silloin lasta toimimasta tulkkina, ja luin virkailijan huulilta: ”Puhumalla olisi niin paljon helpompaa!”. Kirjoitin sitten rauhallisesti paperille, ja sanoin, että lapsilla on oikeus olla vain lapsia. Kai sillä virkailijalla oli huono päivä, vaikka toimii asiakaspalvelussa. Onneksi monessa paikassa suhtaudutaan aika kivasti paperilla kirjoitteluun.

Kyllä vähän harmitti lukea Helsingin sanomista jutun kunnallisvaaleista, jossa toimittaja kysyi kuurolta äidiltä asioita ja tulkkaamassa oli hänen alaikäinen lapsensa. Voi olla, että lapsesta ei tunnu vaikealta. Jos on tottunut pienestä pitäen tulkkina olemiseen tai pikemminkin selittäjän rooliin.

Heitetäänkö Suomessa uimataidottomia lapsia veteen?

Syksy alkoi nopeasti. Lasten koulu on käyty jo kuukauden verran. Odotellaan syyslomaa, joka olisi kuukauden päästä. Mitä syyslomalla voisi tehdä? Ainakin vähän hengähtää vähäksi ajaksi. Tuntuu hyvältä, että aloitan jälleen jatko-opinnot kahden vuoden tauon jälkeen. Motivaatio on ollut hukassa, mutta nyt tuntuu että jaksaa paneutua. Haluaisin aloittaa jonkun uuden kielen opiskelun, mutta museologian ja historian opinnot saavat riittää lisurin lisäksi. Mielenkiintoista lukea, miten museologia alkoi kehittyä Suomessa. Kuurojen museo on yksi vanhimmista museoista, sillä perustettiin jo v.1907. Museoita alettiin perustaa oikein kunnolla Suomessa 1800-luvun loppupuolella. Niin, murrosikäisten lasteni koulunkäynti joskus aiheuttaa oikein harmaita hiuksia. Onneksi on värjäysaineet keksitty.

Harmittaa nuorimmaisen puolesta, että hän ei päässyt takaisin vanhaan kouluunsa jossa tarjotaan ranskan A1-kielen opetusta. Norssikoulu on nimittäin ainoa koulu Jyväskylässä, jossa opiskellaan ranskaa A1-kielenä ja meidän lasta pyydettiin allekirjoittamaan sitoutumaan opiskelemaan. Elämässä tapahtui vähän kaikenlaista, että lapsemme oli välillä Helsingissä ja perhe yhdistyi jälleen. Jyväskylän opetusvirastosta ehdotettiin, että lapsemme voisi opiskella ranskaa äidinkielisten kanssa perjantaisin klo 17-19. Opettajana toimii äidinkielinen ranskan puhuja. Kävi niin, että lapsemme alkoi ahdistua siinä ryhmässä, sillä hän ei ollut muiden lasten lailla äidinkielinen ranskan puhuja.

Ihmetyttää, miksi suomalaisessa koulujärjestelmässä ei katsota kokonaisvaltaisesti lasta. Annetaan vaan lapsen kärsiä, koska hän ei yksinkertaisesti mahdu vanhaan luokkaan. Raha menee lapsen hyvinvoinnin edelle.

Mitä meidän vanhempien tulisi tehdä tämän asian kanssa? Yrittää kannustaa jatkamaan, mutta eihän voi pakottaa itkuista lasta menemään tunneille. Mielestäni on hyvin ajattelemattomasti tehty ehdotus opetusvirastosta, että lapseni menisi sellaiseen opetukseen jossa ei ole edes oppikirjoja. Äidinkielisessä opetuksessa puhutaan paljon äidinkieltä, harjoitellaan lukemista ja kirjoittamista. On vähän vaikeaa tukea, kun ei tiedetä mitä myöhemmin opetuksessa tullaan käsittelemään. Jos voisi vähän kotona kerrata sanastoa ja kuunnella dvd:tä ennen tunteja, silloin saisi lisää itseluottamusta. On kuin heittäisi uimataidottoman lapsen veteen.

Osoite?

Kuvittele, että olet vieraassa maassa ja et tunne ko.maan tapoja, kieltä. Kävelet oudoissa paikoissa, jossa on erilaisia tapoja kuin entisessä kotimaassa. Tapaat tiukannäköisiä viranomaisia, jotka neuvovat mitä sinun tulisi tehdä. Yrität ymmärtää maan kielen kirjaimia, jotka poikkeavat hyvin paljon entisen kotimaasi kielen kirjaimista. Viranomaisten antamat lomakkeet näyttävät ihan hullunkurisilta.

Olet saapunut maahan kolme kuukautta sitten, ja yrität opetella uuden viittomakielen. Uuden maan sormitusjärjestelmä on ihan outoa, koska se pohjautuu maan puhutun kielen järjestelmään. Pystyt kertomaan nimesi hitaasti sormittaen ja tulee ihan hiki päähän. Sinulla alkaa olla rahat lopussa, ja tapaat paikallisen kuuron, joka neuvoo sinua käyttämään tulkkipalvelua.

Mietit, mitä se tulkkipalvelu onkaan kun äitisi on aina auttanut sinua asioiden hoitamisessa. Soitat videopuhelulla tulkkivälityskeskukseen ja yrität ymmärtää nuorehkon välittäjän viittomista. Ajattelet, että onpa hyvä asia saada yhteys viittoen. Siitä huolimatta joudut pinnistelemään, mitä tuo kuuleva nainen oikein tarkoittaa. Mietit, että kunpa olisi se kuuro kaveri paikalla selittämässä. Mitä tuo viittoma "OSOITE" oikein tarkoittaa? Yrität ehdottaa välittäjälle, että tulkki voisi tulla siihen punaisen väriseen taloon joka sijaitsee ihan juna-aseman edessä huomenna klo 14. Välittäjä toistaa taas tuota outoa viittomaa ja menetät uskon, sillä toistat peräti kaksi kertaa tapaamisen paikkaa. Miksi se välittäjä näyttää niin tyytymättömältä ja pudistaa päätään?

Huominen koittaa. Menet odottamaan tulkkia juna-aseman edessä olevan talon eteen ja ketään ei näy. Odotat vielä tunnin, mutta ei mitään tapahdu kunnes soitat uudelle ystävälle ja kerrot tilanteen.

Ai, se viittoma OSOITE tarkoittaa, että pitää kertoa kadun nimen. Kuinka voit tietää, kun et vielä osaa maan kieltä.

Tällaista tapahtuu tämän päivän Suomessa.

Kaksikielisten ihmisoikeuksien toteutumisesta..

Kysyin ystävältäni eilen, kuka on puhunut pakottamisesta kun ehdotin hänelle ottavan suomalaisen viittomakielen opetusaasian esille lastensa opettajan kanssa. Olin hämmästynyt, kun hän otti esille, ettei voi pakottaa. Onko kukaan muu puhunut pakottamisesta kun lapsi aloittaa kouluntaipaleen suomenkielisessä koulussa? Opitaan ihan itsestään selvästi tieto- ja taitoaineita kuten suomea, vaikka suomenkielisissä kodeissa puhutaan suomea.

Akateemista taitoa ei aina voi saavuta kotoa, jos vanhemmat eivät opeta lapsilleen kotona. Kotiopetus on yksi mahdollisuus, mutta puhun nyt yleensä lasten oppimisesta. Ellemme kannusta lapsiamme oppimaan enemmän suomalaisen tai suomenruotsalaisen viittomakielen kieliopista, kulttuurista ja viestinnästä. Silloin viittovista lapsista kasvaa kulttuurisesti ja viestinnällisesti heikkoja. Ilmiö on nähtävissä esimerkiksi viittomakielisissä uutisissa, kun osa uutislukijoista ei hallitse riittävästi suomalaista viittomakieltä vaikka he ovat kuuroja. Olen huomannut myös monen kuurojen vanhempien kuulevan lapsen vähättelevän heidän viittomakielen taitonsa, vaikka he osaisivat viittoa. Itsevarmuus ja itseluottamus puuttuvat. Näitä taitoja harjoitellaan koulussa. Kaksikieliset ja monikieliset lapset tarvitsevat paljon tukea ja kannustusta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Luulen, että kuurojen vanhempien asenteet ovat tulleet heidän kouluajoiltaan, jolloin koettiin viittomakielen olevan huono ja hyödytön kieli. Emme siis ole oppineet rakastamaan kieltämme niin riittävästi, että haluamme antaa lapsillemme oppivan hyvin suomalaista tai suomenruotsalaista viittomakieltä. Olkaamme enemmän ylpeitä viittomakielisyydestämme, johon kuuluu vahvasti kaksikielisyys. Olen yksi esimerkki, sillä pidän kirjoittamisesta suomeksi vaikka syntyy välillä kirjoitusvirheitä.

Syyskuun viimeisellä viikolla vietetään kuurojen viikko ja teemana on kaksikielisyys. Meillä on oikeus olla kaksikielisiä. Lisätietoja teemasta löytyy mm. Kuurojen Liiton sivulta. KL:n toiminnanjohtaja Markku Jokinen selittää, että kaksikielisyyden toteutuminen on myös kuuron ihmisoikeuksien toteutumista. Näin väitän samaa kuurojen vanhempien kuulevien lasten kohdalla. Miten voimme edistää kuurojen vanhempien kuulevien lasten ihmisoikeuksien toteutumista? Rakastamalla enemmän suomalaista viittomakieltä - se on meidän äidinkielemme.

Jokainen elää omaa elämäänsä

Kun olin ohikulkumatkalla kotiin poikkesin eräässä kuurojen yhdistyksessä moikkamassa tuttuja. Kysyin yhdistyksen puheenjohtajalta, tuleeko sieltä joku edustamaan edesmenneen kulttuurivaikuttajan hautajaisiin ja vastauksesi tuli: "En tunne häntä. En usko, että täältä tulee ketään sinne." Olin hieman ihmeissäni, mutta ajattelin, että eipä asia kuulu minulle. Jäin kuitenkin pohtimaan asioita, mistä tuo välinpitämättömyys johtuu.

Emmekö arvosta ihmisiä, jotka tekivät meidän viittomakielisten arjesta paremman? Näyttääkö siltä, että nykyään riittää elää arki: herätä, syödä, käydä työssä, harrastaa vähän liikunta ja nukkua. Ei ole väliä, millainen arki on. Voisiko arki olla parempi? Laitetaan lapset tonne lähikouluun, olkoon opetus ihan millaista tahansa kunhan lapsi käy koulua ja vanhemmat saavat olla rauhassa kotona tai työssä. Osataanko vaatia ja valvoa lasten asioita, miten hoidetaan? Ollaanko yhteydessä viranomaisiin, vai ajatellaanko näin: "Koulu hoitakoon kaiken." Jos perheeseen syntyy kuuro lapsi, niin kuurot vanhemmat saattavat ajatella, että kuulevien koulu on parempi kuin olemassa oleva kuuroille tarkoitettu koulu. Mutta ei aina osata ajatella kokonaisuutta, että tällä tavalla teemme hidasta itsemurhaa. Onko vaikeaa vaatia ja keskustella olemassa olevien kuurojen koulujen kanssa opetuksen kehittämisestä? Suomalainen viittomakieli tuhoutuu koko ajan, mutta suomenruotsalaisen viittomakielen tilanne on vielä pahempaa. Pietarsaaren kuuromykkäinkoulu suljetettiin jo vuonna 1932 ja Porvoon kuurojenkoulu vuonna 1993. Ellei tapahdu jotain, niin vuoden 2040 kuurot lapset joutuvat käymään koulua yksin. Olisin silloin noin 65 vuotias ja muistelisin Mikkelin koulun aikojani, jolloin oli vahva kuurojen nuorten yhteisö.

Tekee niin pahaa seurata Suomen kuurojen henkistä tilaa ja ystäväni viittoi erittäin osuvasti joskus keväällä: "Jokainen elää omaa elämäänsä". Onko vaikeaa ajaa asioita yhdessä ja luoda entistä parempaa maailmaa? Ja olla ylpeitä viittomakielisyydestä ja ottaa huomioon ihmisiä? Olin keväällä kuurojen valtakunnallisten kultturipäivillä ja oli upeaa seurata erilaisia esityksiä. Olen jäsenenä monessa kuurojen yhdistyksessä, ja edustin silloin keväällä yhtä kuurojen yhdistystä. Ryhmäesitykseni voitti ja myös tuli muita voittoja samalle yhdistykselle, mutta mitalijuhlaa ei ole vielä järjestetty. On se ihmeellistä, sillä voittoja tuli aika monta. Kulttuuripäivistä on jo kohta kolme kuukautta. Tavallisesti mitalijuhlaa järjestetään melko heti tapahtuman jälkeen.

Voidaanko laittaa nämä esimerkit vain tietämättömyyden piikkiin?

Opettaja löytyi!

Uskomatonta, miten kesä muuttui niin nopeasti syksyksi. Luonnossa on kyllä nähtävissä merkkejä syksyn alkamisesta kun osa koivun lehdistä on kellastumassa. Oli pakko laittaa sukat jalkaan pari päivää sitten, vaikken haluaisi käyttää niitä. Sukkien käyttäminen merkitsee minulle kesän loppumista.

Syksy on siis alkamassa. Odotan suurella mielenkiinnolla, milloin suomalaisen viittomakielen opetusta järjestetään. Tieto ilmestyy ensi viikolla. Toivottavasti tulee mukava ryhmä. Tyttöni odottaa aika innokkaasti.

Sain tietää viikko sitten, että opettaja löytyi ja tapasin ko.opettajan pari päivää sitten. Toivotan hänelle oikein kovasti onnea ja iloa uuden työn polulla. Ihmetyttää kuitenkin, että ei ollut muita hakijoita. Hän oli siis ainoa hakija. Tavallisesti on kovaa kilpailua työpaikoista.

Kun vein ystäväni Pietarsaaresta Ouluun ja hän näytti minulle vähän paikkoja. Elisabeth Elfvingin tarina oli sellainen, että hän oli kuuro kuurojen opettaja ja olisi halunnut päästä Oulun kuuromykkäin koululle opettajaksi, mutta ei päässyt. Vasta vuonna 1991 kumottiin laki, jossa kiellettiin kuuroja opettamasta lapsia. Tuntuu, että tämä asia on edelleen hankala. Tänä päivänä suurin osa kuuroista opettajista toimii aikuiskoulutuksen puolella, vaikka pitäisi olla lasten ja nuorten parissa. Olen yksi hyvä esimerkki, sillä toimin tulkkikouluttajana.

Saa nähdä, millaiseen ryhmään lapsemme pääsevät. Ymmärtävätkö kuurot vanhemmat laittaa lapsensa suomalaisen viittomakielen tunneille?

Taas suomalaisen viittomakielen opetuksesta

Saimme vähän aikaa sitten sähköpostiviestin:"Viittomakieleen ei ole vielä valitettavasti löytynyt opettajaa, vaikka paikka on ollut auki huhtikuusta saakka."

Olen kirjoittanut vähän aikaa sitten blogiini suomalaisen viittomakielen opetuksen vaikeuksista. Mietin, mistä johtuu, ettei ole vielä löytynyt opettajaa vaikka paikka on ollut auki huhtikuusta saakka? Tietääkseni Jyväskylässä pitäisi olla ainakin muutama opettajakelpoista, mutta näyttää siltä, että he eivät ole kiinnostuneita tai ko.hommasta. Hieman hullunkurista, sillä viittomakieliset ovat aina puhuneet/viittoneet viittomakielisten oikeuksista, mutta asiat eivät näytä olevan helppoa.

Mistä tämä johtuu? Välinpitämättömyys, laiskuus vai pelko vastuun ottamisesta? Albert Tallroth korosti silloin elinaikanaan, että meidän tulee auttaa itse itseämme eikä odottaa muiden auttavan. Jos halutaan viittomakielisten kielioikeuksien parantamista, niin meidän viittomakielisten tulee itse hoitaa asian ja ottavan vastuun.

Tämä on minulle miettimisen paikka, sillä toimin viittomakielen lehtorina Humakissa. Opetan suomalaista viittomakieltä tulkkiopiskelijoille. Onko oikein, että opetan äidinkieltäni vieraskielisille ja äidinkieliset jäävät vailla opetusta?

Toisaalta olen miettinyt, miksi Jyväskylässä toimiva ns.valtion koulu eli Haukkarannan koulu ei ota vastuuta äidinkielen opetuksesta, sillä siellä olisi ainakin viittomakielinen ympäristö.

Vihreä

Turun reissu oli jo takanapäin. Hieman harmittaa, että oltiin siellä vain yksi yö. En ole muistanut, kuinka kaunis Turun luonto onkaan. Turun puusto on ihan erilaista kuin Helsingissä. Oltiin yksi yö Turun kuurojen yhdistyksen kesäpaikassa, Merimajalla.

Kun saavuimme Merimajalle oli pilvet ihan harmaita. Oli vaikuttavaa uida vain +16 asteisessa vedessä, sillä meri oli ihan vihreää kuten myös ympärillä oleva luonto puineen ja kasvineen. Olisi pitänyt ottaa valokuva siitä vihreähetkestä.

Otin kuitenkin muutamia kuvia Turun reissun aikana. Aurajoen ympäristö on niin kaunis, että minun on aina pakko käydä siellä Turussa käydessäni. Pitkäaikainen toiveeni toteutui vihdoinkin tänä kesänä kun käytiin C.O.Malmin haudalla.

C.O.Malm kuoli vain 37 vuotiaana 8.6.1863. En voinut olla ajattelematta, miten samanikäisiä ollaan. Mitä kaikkea Malm oli ehtinyt tehdä elämänsä aikana? Perusti Suomen ensimmäisen kuuromykkäin koulun ja toi ruotsalaisen viittomakielen Suomeen, mutta viittomakieli kehittyi niin, että nykyään suomalainen ja ruotsalainen viittomakieli ovat noin 40% samanlaista. Jos sinua kiinnostaa lukea tarinoita Malmista, niin käypäs lukemassa toista blogiani "kansa vailla omaa maata".

Fuksia

Oli ihanaa ottaa muutama kuva takapihan pioneista, jotka ovat nyt loistokunnossa. Otin luokanopettajan opintojen aikana noin 150 eri kasvista kuvia, ja olen hurahtanut nyt kesän aikana ottamaan uusia kuvia ihanalla digijärjestelmäkamerallani. Pitäisi opetella uudestaan kasvien nimet. Aikoinaan rakastin lupiineja värin vuoksi, mutta ne ovat oikeasti tappajakasveja kun syövät hyvää maata luonnonkukilta.

Niin, fuksia on niin kaunis väri ja sitä katsoessa tulee aina mieleen edesmennyt mummu, jolla oli aina fuksian värinen mekko. Myönnän olevani itsekin fuksian värin fani. Kaikenlaiset vaaleanpunaiset sävyt, kuten pinkki, violetti, sinipunainen, roosa ovat niin kauniita! Pitäisi kai ruveta istuttamaan lisää erilaisia kukkia. Lienee yksi keski-iän merkeistä.

Turkoosi

Sain siskon kuopuksen maanantain päivän seuraksi. Oli ihanaa seurata asioita pienen pojan kanssa ja katsella Helsinkiä pienen näkökulmasta. Otettiin aina kuvia kun 5 vee osoittaa kuten osoitti ihanaa sateenvarjoa. Meillä ei ole yhteistä kieltä kun hän ei ole vielä oppinut viittomaan, mutta on kuitenkin kiinnostunut ja osasi viittoa KYLMÄ, KARHU. Käytiin nääs Korkeasaaressa. Oli tuulista, mutta aika riensi nopeasti ku katsottiin erilaisia otuksia. Palattiin sitten laivalla takaisin kauppatorille. Nähtiin ihana moottoripyörä -taas ihanan turkoosi!

Kuule, turkoosi on nimittäin viittomakielisyyden väri. Viime vuosina ympäri maailmaa viittomakieliset ja kuurot laittavat turkoosin värisiä vaatteita päälleen. Turkoosi on aina ollut yksi lempiväreistäni. Lisätietoja löytyy esimerkiksi:

http://fr6.frontrunners.dk/turquoise.html

Yksi peruna kerrallaan

Ai, miten ihanaa on istahtaa junaan. Voisin matkustaa joka päivä junassa ja ihailla vaihtuvia maisemia kaikessa rauhassa. Täällä ei kukaan häiritse, paitsi pätkivä netin yhteys silloin tällöin. Keskittyminen on A-luokkaa. Siitä keskittymisestä. Joskus tuntuu, että ei aina ehdi keskittyä rauhassa. Niin monta rautaa on samanaikaisesti tulessa ja taottavana. Viime aikoina on tullut ymmärrettyä, että pitää oppia karsimaan asioita ja prisioida. Ei helppoa tällaiselle helposti innostuvalle persoonalle. Haluaisin oppia ja tietää niin paljon uusia asioita.

Kerran yksi kollega totesi, että pitää kuoria yksi peruna kerrallaan. Se on totisesti totta, sillä eihän tule mitään jos yrittää kuoria monta perunaa samanaikaisesti. Ollessani töissä yliopistolla eräs professori tokaisi, että urasta yliopistolla ei tule mitään jos ei pysty kirjoittamaan milloin ja missä vaan. Siitä tutkijan urasta. Jos sinulla on perhe, työ ja opiskelu samaan aikaan. No, ehtii myöhemmin tehdä muita asioita. Lapset ja työ ovat etusijalla tällä hetkellä. Opiskelu on aina mukavaa, jos saa oikeasti rauhaa. Kaikenlaisten paineiden alla on ollut kamalaa opiskella. Tein gradua kahden vuoden ajan perheen, työn ja järjestötoiminnan ohella. Selvisin siitä jotenkin, mutta siitä seurasi väsymys ja varmasti myös masennus. Ei olla mikään koneita.

Tosta kuvasta näkee, miten olin uupunut vuosi sitten kesäloman alkaessa. Nyt onneksi ei tunnu yhtä väsyneeltä. Mutta taidan ottaa nyt pienet torkut.

Kauppakatu

Loman alun kunniaksi hame päälle ja neidin kanssa kaupungille. Jätimme auton Mäki-Matin perhepuistoon siinä uskossa, että ei tarvitsisi maksaa mitään pysäköinnistä. Keskustassa pysäköinnistä pitäisi maksaa, joten käveltiin vähän matkan päässä, vanhan kodin ja perhepuiston ohi. Totesimme, että Hello Kittyn tarra on pysynyt hyvin vuosikausia vanhan kodin parvekkeella. Oikokatua remontoidaan juuri nyt, että ei ole katumaalausta. Oikokadulla on ollut aina katumaalausta kesäkuun ensimmäisellä viikolla, jolloin joukko lapsiperheitä kokoontuu taiteilemaan kävelykatua. Harmitti vähän, että perhepuiston soma kahvila ei ollutkaan auki. Sieltä olisi saanut kiva korvapuusti halvalla.

Käveltiin sitten yliopistokadulta kauppakadulle. Nostalginen katu muistoineen. Tossa liikkeessä oltiin opiskelukaverin kanssa. Muistoja alkoi tulvia kun katselee paikkoja. Osa liikkeistä ei ole enää, mutta yksi kasvisravintola on pysynyt. Ajattelin, että törmäämme varmasti tuttuihin, kuten aikaisemmin on tapahtunut niin usein. Näin tapahtui kylläkin! Törmäsin nääs ystävään kirjakaupassa. Jäimme pitkään höpöttelemään elämästä, ja neiti pyysi vähä rahaa hiusöljyn ostamista varten. Kirjakaupan tunnelma houkutteli ostamaan kirjoja, vaikka vähän aikaa sitten lupasin itselleni kirjalakon. En voinut vastustaa Andrea Camillerin kirjaa. Tiedättehän komisario Montalbanon? Hyvästelin ystävän, sitten ostin sen Montalbanon kirjan. En tajunnut, miten nälkäisiä oltiin. Ajantaju hävisi. No, Subway sai luvan kelvata. Vatsa täynnä herkullista patonkia mentiin sitten katsomaan neidille vähän vaatteita. Sokos on muuttunut kamalaksi, mutta löytyi neidille mieluisia juttuja.

Jalat väsyneinä jatkoimme matkaa kangaskauppaan, mutta eteemme tuli vanhempi rouva. Jäimme juttelemaan kesästä ja loman alkamisesta, sitten hän kertoi kangaskaupan menneen juuri kiinni. Ai, ajattelin, että säästyipä meiltä vaiva. Neiti valitti janoaan ja meni noin vaan ostamaan kioskista juotavaa, sitten mentiin ihan väsyneinä takaisin Mäki-Matin perhepuistolle hakemaan auton.

Arvaa mitä auton ikkunasta löytyi -60 euron pysäköintisakko. Siitä säästämisestä..

Onko poikasi kuulovammainen?

Olen pitkään miettinyt, miten näitä asioita pitäisi ottaa esille. Suomalaisen viittomakielen opetusta on ollut aika vaikeaa saada kaksikielisille lapsilleni, joilla on kaksi äidinkieltä: suomalainen viittomakieli ja suomi. Ennenkuin esikoiseni aloitti peruskoulua kävimme keskustelemassa asiasta Jyväskylän opetustoimessa keväällä 2005 ja sieltä kysyttiin: Onko poikasi kuulovammainen? Vastasin, ettei ole, mutta hänellä on kaksi äidinkieltä. Tämä vastaus ei tyydyttänyt silloista opetustoimen johtajaa, joka totesi, että kaupungilla ei ole vastuutta tarjota opetusta, koska lapsemme eivät ole kuulovammaisia. Sanottiin, että kotikielen opetusta voidaan järjestää jos löytyy yli 3 oppilasta. Yritin saada muita viittomakielisiä vanhempia kiinnostumaan asiasta, sillä tiesin, että olisi samanikäisiä lapsia samassa kaupungissa. Asia ei toteutunut, koska ei ollut kiinnostusta. Asia siis jäi siihen, mutta mietin miten voisi saada lapsilleni äidinkielen opetusta. Viittomakielisen luokanopettajankoulutuksen saaneena masennuin entistä enemmän, mutta yritin ajatella optimisesti ja ottaa asian esille monessa paikassa. Välinpitämättömyyttä ja tiedonpuutetta on ollut. Tunsin viittoneeni sokeille silmille. Olin silloin töissä Jyväskylän yliopistolla, ja onnistuin saamaan esikoiselleni suomalaisen viittomakielen yksityisopetusta noin kuukaudeksi erään opiskelijan suomalaisen viittomakielen opetusharjoituksella kun hän oli ensimmäisellä luokalla.

Seuraava kerta oli sitten kun esikoiseni oli neljännellä luokalla ja kuopukseni toisela luokalla. Silloin Jyväskylän yliopiston suomalaisen viittomakielen oppiaine OKL:n kanssa järjesti suomalaisen viittomakielen äidinkielen opetusharjoittelua yhteistyössä Jyväskylän kaupungin opetustoimen kanssa. Kokeilu kesti vuoden ja lapsemme kävivät noin vuoden tiistaisin normaalin koulupäivän jälkeen. Jyväskylän yliopiston opiskelijat tekivät hyvän harjoittelun ja lapsemme saivat tutustua suomalaisen viittomakielen kielioppiin, ilmaisuharjoituksiin ja keskusteluharjoituksiin eri-ikäisten viittomakielisten kanssa. Sen vuoden jälkeen ei tapahtunut mitään. Muutin kuopukseni kanssa uuden työn perässä Helsinkiin v. 2010 ja tyttäreni aloitti neljännen luokan Munkkiniemen ala-asteen koululla. Innostuneena ajattelin, että Helsingissä on varmasti helpompaa saada opetusta, kun siellä asutaan niin paljon viittomakielisiä perheitä. Miten kävi?

Helsingin opetusvirastossa ei tiedetty, miten suomalaisen viittomakielen opetusta järjestetään. Otin yhteyttä syksyllä 2010 Alberinkouluun, joka toimii Pitäjämäen koululla. Täytin syksyllä kotikielen opetuksen lomakkeen ja toimitin helsingin opetusvirastoon. Keskustelin asiasta tyttäreni luokanvalvojan kanssa, joka kehotti ottamaan yhteyttä rehtoreihin. Lähetin Munkkiniemen ala-asteen koulun rehtorille ja myös Albertinkoulun rehtorille sähköpostia, että tyttäreni tarvitsee äidinkielen opetusta. Jäin sitten odottamaan. Päivät muuttuivat viikoiksi. Viikot muuttuivat kuukausiksi kunnes kysyin uudestaan talvella 2011 tilanteesta. Kävi ilmi, että rehtorit eivät ole pitäneet yhteyttä toisiinsa. Luvattiin, että opetusta järjestyisi syksyllä 2011.

Tyttäreni aloitti viidennen luokan syksyllä 2011. Saimme tietää, että Albertinkoulu järjestäisi opetusta keskiviikkoisin. Olimme innoissamme, ja koulu sijaitsee noin 10 minuutin kävelymatkan päässä kotoamme. Tyttäreni kävi siellä säännöllisesti. Kysyin häneltä, miten opetus on mennyt. Kuvittelin, että tyttäreni saisi opetusta monen viittomakielisen lapsen kanssa, mutta ei asia ollut noin. Tyttäreni sai opetusta erään suomenkielisten vanhempien huonokuuloisen lapsen kanssa, joka ei osannut viittoa oikein kunnolla. Olen monta kerta miettinyt lasteni kohtaloa. Pitää varmaan oppia luopumaan unelmasta saada toimivaa ja hyvää suomalaisen viittomakielen äidinkielen opetusta lapsilleni, kun pääkaupunkiseudulla asuvat viittomakieliset perheet eivät vaadi lapsilleen opetusta. Miten meidän lapsemme saisivat oppia rakastamaan äidinkieltämme, jos vanhemmat eivät kunnioita äidinkieltään. Ihmettelen edelleen, miksi Albertinkoululla ei opeteta viittomakielisiä lapsia yhdessä. Poikani ei ole saanut suomalaisen viittomakielen opetusta sen opiskelijoiden harjoittelun jälkeen. Olen alkanut hyväksymään todellisuuden ja sen, ettei voi tavoittaa kuuta taivaalta.

Syrjitäänkö lapsiani, koska he eivät satu olemaan kuulovammaisia?

Luopumisen tuska

Miksi on näin vaikeaa tuhota papereita? Olen yrittänyt opetella, miten hävitä ne turhat pölyä keräävät paperit. Kotona odottaa vuosikausia seisseet paperipinot. Pitäis kai heittää ne suoraan roskiin katsomatta, mitä papereissa lukee. Onko mitään järkevää säästää vanhoja muistiinpanoja? Mitä varten säästän niitä? Ihan varmuuden vuoksi. Mitä jos tulen tarvitsemaan niitä? Ihan typeriä ajatuksia. Tein paljon muistiinpanoja opiskelun aikana ja myös työelämän aikana. Olisiko elämä helpompaa, jos ei olisi näin hamstraaja? Siskoni kysyi kerran: Miksi säästät kaikki lehdet? Hyvä kysymys. Tekee aina niin kipeää heittää lehtiä roskikseen. Pitäisi kai opetella antamaan kavereille lehtiä eteenpäin luetettavaksi. Luopumisen tuska on välillä kamalaa, mutta teki niin hyvää kun heitin yhteensä 16 muovikassillista vaatteita Fidalle. Miksi ihminen omistaa näin paljon? Pitäis opetella olla ostamatta ja katsoa, mitä oikeasti tarvitsee. Onko tämä keski-iän kynnyksellä olevan naisen merkki? Alkaa käyttämään samoja vaatteita vanhan erään opettajan tavoin vuosikausia. Ja sitten aamulla huomaa, että lantio ei toimi. Taas se limapussin tulehdus! Ja sängyn vieressä lojuu pino lehtiä kirjojen seassa.

Pakkoenglanti

Vaikka tiedetään, ettei kaikkea voi saada. Kuitenkin sydämeeni sattuu monta kerta. Pettymyksiä, vastoinkäymisiä joskus tuntuu olevan liikaa. Kunpa ei olisi noin tunteellinen ihminen, sillo elämä olis paljon helpompaa, vai mitä? Järjellä voi elää -ilman tunteita. Sanotaan, että omena ei ole pudonnut kauas. Katsoessani rakasta tytärtäni, joka räjähtää ja näyttää tunteensa herkästi. Ei kai ole tullut äitiinsä. Kunpa ei olisi tullut äitiinsä! Elämä olisi helpompaa, jos osaisi suhtautua asioihin jäänkylmästi. Haluaisi varjella lapsilta pettymyksiltä, mutta vanhempien on tehtävä opettaa lapsia sietämään pettymyksiä. Joskus joutuu vähän liikaa kokemaan ikäviä asioita.

Surettaa nähdä miten surullinen tyttö on kun ei pääse takaisin vanhaan kouluun, Jyväskylän norssikouluun. Se on nimittäin ainoa koulu Jyväskylässä, jossa tarjotaan ranskaa A1-kielenä. Jyväskylän opetustoimesta ehdotettiin, että neiti aloittaisi maahanmuuttajille tarkoitetun ranskan äidinkieliset opinnot perjantaisin klo 15.30-17.30. Se ikäänkuin korvaisi ranskan A1-kielen opetusta. Ryhmä koostuu 1-6 luokkalaisista äidinkielisistä ranskan puhujista ja opettaja olisi syntyperäinen ranskalainen.

Mietin vaan, miten neiti sopeutuu siinä ryhmässä. Ihmetyttää, miten puhutaan monen kielen opiskelun puolesta, mutta ollaan käytännössä pakkoenglannissa. Toisaalta ei ole mikään yllätys, sillä myös suomalaisen viittomakielen opetustilanne on ihan huonolla tolallaan. Lisää siitä tuonnempana. Pitää päästä unten maille. Vielä siitä pakkoenglannista. Kun tyttäreni oli toisella luokalla ja saimme paperin koulusta, että A1-kielen valinta on sitovaa. Piti vielä allekirjoittaa. Me olemme sitoutuneet siihen valintaan, mutta koulu ei. Jyväskylän opetustoimesta sanottiin, että Jyväskylän alueella on ranska A2-kielenä Vaajakoskella ja Tikassa. Asutaan Kortepohjassa. Sitäpaitsi emme halua vaihtaa kieltä A1-kielestä A2-kieleen. Englanti on ihan hyvä kieli, mutta kysymys on pikemminkin periaatteesta. Lasten ja nuorten olisi hyvä oppia muita kieliä kuin englantia, jota kuulee ja näkee paljon enemmän kuin muut kielet. Ei oikein uskoisi Jyväskylästä kun on kerran opiskelukaupunki.

VIhreä sunnuntai

Hyvä kun tuli vaihdettua verhot takaisin vanhoihin valkoisiin verhoihin. Vaikka kuinka rakastan värejä, siitä huolimatta tarvitsen myös väritöntä valkoista. Sain kerran kauniin siniset Marimekon lakanat, mutta en ole viihtynyt niissä

. Toisen yön jälkeen oli pakko vaihtaa valkoisiin lakanoihin. Olkkarin ikkuna näyttää nyt ihanalta kun on luonto herännyt. Lehdet ovat vielä pehmeän vihreitä. Kestää vielä kaksi viikkoa, sitten lehdet tummuvat koviksi. Koivu vai haapa? Koetan tunnistaa lehtiä, mutta vain puolet tunnistan. Pitää opetella uudestaan hesarin artikkelin avulla. Tuli tehtyä luokanopettajan opintojen aikana kasvien keräys. Otin ainakin 150 kasvista kuvia, mutta olis pitänyt silloin ottaa myös lehdistä. Pitää kai nyt kesän aikana ottaa uudella digijärjestelmäkameralla, joka meni vähän 2 kk:n jälkeen rikki kun muistikortti ei lukkiutunut. Tässä blogissa tulette näkemään ottamiani valokuvia. Käytiin eilen Porkkalanniemellä ihmettelemässä paikkoja. Maisemat olivat kauniita. Hiljaista. Jänis hyppi tielle ja myös kauris, joka jäi tuijottamaan meitä ja ehti hävitä ennenkuin ystäväni ehti ottaa kuvan.

Uusi blogi -vastarannan kiiski

Tässä blogissa tullaan käsittelemään viittomakielisten elämää koskevia asioita, mutta myös iloisia asioita viittomakielisyydestä ja viittomakielisestä kulttuurista -vastarannan kiiskin näkökulmasta. Yöunet kutsuvat, sillä kevät on ollut aika kiireistä. Oltiin viime viikonloppuna Oulussa pidettävillä kuurojen kulttuuripäivillä. Väsyneenä ei ollut nii ihanaa esiintyä, mutta kokemus oli kuitenkin voimannuttava. Yhdessä tekemällä saadaan aika paljon aikaan. Oli mahtavaa huomata, miten tyttäreni jaksoi esiintyä ison yleisön edessä upeana soihdunkantajana.Tästä on hyvä jatkaa. Pitää mennä eteenpäin.