Osoite?

Kuvittele, että olet vieraassa maassa ja et tunne ko.maan tapoja, kieltä. Kävelet oudoissa paikoissa, jossa on erilaisia tapoja kuin entisessä kotimaassa. Tapaat tiukannäköisiä viranomaisia, jotka neuvovat mitä sinun tulisi tehdä. Yrität ymmärtää maan kielen kirjaimia, jotka poikkeavat hyvin paljon entisen kotimaasi kielen kirjaimista. Viranomaisten antamat lomakkeet näyttävät ihan hullunkurisilta.

Olet saapunut maahan kolme kuukautta sitten, ja yrität opetella uuden viittomakielen. Uuden maan sormitusjärjestelmä on ihan outoa, koska se pohjautuu maan puhutun kielen järjestelmään. Pystyt kertomaan nimesi hitaasti sormittaen ja tulee ihan hiki päähän. Sinulla alkaa olla rahat lopussa, ja tapaat paikallisen kuuron, joka neuvoo sinua käyttämään tulkkipalvelua.

Mietit, mitä se tulkkipalvelu onkaan kun äitisi on aina auttanut sinua asioiden hoitamisessa. Soitat videopuhelulla tulkkivälityskeskukseen ja yrität ymmärtää nuorehkon välittäjän viittomista. Ajattelet, että onpa hyvä asia saada yhteys viittoen. Siitä huolimatta joudut pinnistelemään, mitä tuo kuuleva nainen oikein tarkoittaa. Mietit, että kunpa olisi se kuuro kaveri paikalla selittämässä. Mitä tuo viittoma "OSOITE" oikein tarkoittaa? Yrität ehdottaa välittäjälle, että tulkki voisi tulla siihen punaisen väriseen taloon joka sijaitsee ihan juna-aseman edessä huomenna klo 14. Välittäjä toistaa taas tuota outoa viittomaa ja menetät uskon, sillä toistat peräti kaksi kertaa tapaamisen paikkaa. Miksi se välittäjä näyttää niin tyytymättömältä ja pudistaa päätään?

Huominen koittaa. Menet odottamaan tulkkia juna-aseman edessä olevan talon eteen ja ketään ei näy. Odotat vielä tunnin, mutta ei mitään tapahdu kunnes soitat uudelle ystävälle ja kerrot tilanteen.

Ai, se viittoma OSOITE tarkoittaa, että pitää kertoa kadun nimen. Kuinka voit tietää, kun et vielä osaa maan kieltä.

Tällaista tapahtuu tämän päivän Suomessa.

Kaksikielisten ihmisoikeuksien toteutumisesta..

Kysyin ystävältäni eilen, kuka on puhunut pakottamisesta kun ehdotin hänelle ottavan suomalaisen viittomakielen opetusaasian esille lastensa opettajan kanssa. Olin hämmästynyt, kun hän otti esille, ettei voi pakottaa. Onko kukaan muu puhunut pakottamisesta kun lapsi aloittaa kouluntaipaleen suomenkielisessä koulussa? Opitaan ihan itsestään selvästi tieto- ja taitoaineita kuten suomea, vaikka suomenkielisissä kodeissa puhutaan suomea.

Akateemista taitoa ei aina voi saavuta kotoa, jos vanhemmat eivät opeta lapsilleen kotona. Kotiopetus on yksi mahdollisuus, mutta puhun nyt yleensä lasten oppimisesta. Ellemme kannusta lapsiamme oppimaan enemmän suomalaisen tai suomenruotsalaisen viittomakielen kieliopista, kulttuurista ja viestinnästä. Silloin viittovista lapsista kasvaa kulttuurisesti ja viestinnällisesti heikkoja. Ilmiö on nähtävissä esimerkiksi viittomakielisissä uutisissa, kun osa uutislukijoista ei hallitse riittävästi suomalaista viittomakieltä vaikka he ovat kuuroja. Olen huomannut myös monen kuurojen vanhempien kuulevan lapsen vähättelevän heidän viittomakielen taitonsa, vaikka he osaisivat viittoa. Itsevarmuus ja itseluottamus puuttuvat. Näitä taitoja harjoitellaan koulussa. Kaksikieliset ja monikieliset lapset tarvitsevat paljon tukea ja kannustusta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Luulen, että kuurojen vanhempien asenteet ovat tulleet heidän kouluajoiltaan, jolloin koettiin viittomakielen olevan huono ja hyödytön kieli. Emme siis ole oppineet rakastamaan kieltämme niin riittävästi, että haluamme antaa lapsillemme oppivan hyvin suomalaista tai suomenruotsalaista viittomakieltä. Olkaamme enemmän ylpeitä viittomakielisyydestämme, johon kuuluu vahvasti kaksikielisyys. Olen yksi esimerkki, sillä pidän kirjoittamisesta suomeksi vaikka syntyy välillä kirjoitusvirheitä.

Syyskuun viimeisellä viikolla vietetään kuurojen viikko ja teemana on kaksikielisyys. Meillä on oikeus olla kaksikielisiä. Lisätietoja teemasta löytyy mm. Kuurojen Liiton sivulta. KL:n toiminnanjohtaja Markku Jokinen selittää, että kaksikielisyyden toteutuminen on myös kuuron ihmisoikeuksien toteutumista. Näin väitän samaa kuurojen vanhempien kuulevien lasten kohdalla. Miten voimme edistää kuurojen vanhempien kuulevien lasten ihmisoikeuksien toteutumista? Rakastamalla enemmän suomalaista viittomakieltä - se on meidän äidinkielemme.

Jokainen elää omaa elämäänsä

Kun olin ohikulkumatkalla kotiin poikkesin eräässä kuurojen yhdistyksessä moikkamassa tuttuja. Kysyin yhdistyksen puheenjohtajalta, tuleeko sieltä joku edustamaan edesmenneen kulttuurivaikuttajan hautajaisiin ja vastauksesi tuli: "En tunne häntä. En usko, että täältä tulee ketään sinne." Olin hieman ihmeissäni, mutta ajattelin, että eipä asia kuulu minulle. Jäin kuitenkin pohtimaan asioita, mistä tuo välinpitämättömyys johtuu.

Emmekö arvosta ihmisiä, jotka tekivät meidän viittomakielisten arjesta paremman? Näyttääkö siltä, että nykyään riittää elää arki: herätä, syödä, käydä työssä, harrastaa vähän liikunta ja nukkua. Ei ole väliä, millainen arki on. Voisiko arki olla parempi? Laitetaan lapset tonne lähikouluun, olkoon opetus ihan millaista tahansa kunhan lapsi käy koulua ja vanhemmat saavat olla rauhassa kotona tai työssä. Osataanko vaatia ja valvoa lasten asioita, miten hoidetaan? Ollaanko yhteydessä viranomaisiin, vai ajatellaanko näin: "Koulu hoitakoon kaiken." Jos perheeseen syntyy kuuro lapsi, niin kuurot vanhemmat saattavat ajatella, että kuulevien koulu on parempi kuin olemassa oleva kuuroille tarkoitettu koulu. Mutta ei aina osata ajatella kokonaisuutta, että tällä tavalla teemme hidasta itsemurhaa. Onko vaikeaa vaatia ja keskustella olemassa olevien kuurojen koulujen kanssa opetuksen kehittämisestä? Suomalainen viittomakieli tuhoutuu koko ajan, mutta suomenruotsalaisen viittomakielen tilanne on vielä pahempaa. Pietarsaaren kuuromykkäinkoulu suljetettiin jo vuonna 1932 ja Porvoon kuurojenkoulu vuonna 1993. Ellei tapahdu jotain, niin vuoden 2040 kuurot lapset joutuvat käymään koulua yksin. Olisin silloin noin 65 vuotias ja muistelisin Mikkelin koulun aikojani, jolloin oli vahva kuurojen nuorten yhteisö.

Tekee niin pahaa seurata Suomen kuurojen henkistä tilaa ja ystäväni viittoi erittäin osuvasti joskus keväällä: "Jokainen elää omaa elämäänsä". Onko vaikeaa ajaa asioita yhdessä ja luoda entistä parempaa maailmaa? Ja olla ylpeitä viittomakielisyydestä ja ottaa huomioon ihmisiä? Olin keväällä kuurojen valtakunnallisten kultturipäivillä ja oli upeaa seurata erilaisia esityksiä. Olen jäsenenä monessa kuurojen yhdistyksessä, ja edustin silloin keväällä yhtä kuurojen yhdistystä. Ryhmäesitykseni voitti ja myös tuli muita voittoja samalle yhdistykselle, mutta mitalijuhlaa ei ole vielä järjestetty. On se ihmeellistä, sillä voittoja tuli aika monta. Kulttuuripäivistä on jo kohta kolme kuukautta. Tavallisesti mitalijuhlaa järjestetään melko heti tapahtuman jälkeen.

Voidaanko laittaa nämä esimerkit vain tietämättömyyden piikkiin?

Opettaja löytyi!

Uskomatonta, miten kesä muuttui niin nopeasti syksyksi. Luonnossa on kyllä nähtävissä merkkejä syksyn alkamisesta kun osa koivun lehdistä on kellastumassa. Oli pakko laittaa sukat jalkaan pari päivää sitten, vaikken haluaisi käyttää niitä. Sukkien käyttäminen merkitsee minulle kesän loppumista.

Syksy on siis alkamassa. Odotan suurella mielenkiinnolla, milloin suomalaisen viittomakielen opetusta järjestetään. Tieto ilmestyy ensi viikolla. Toivottavasti tulee mukava ryhmä. Tyttöni odottaa aika innokkaasti.

Sain tietää viikko sitten, että opettaja löytyi ja tapasin ko.opettajan pari päivää sitten. Toivotan hänelle oikein kovasti onnea ja iloa uuden työn polulla. Ihmetyttää kuitenkin, että ei ollut muita hakijoita. Hän oli siis ainoa hakija. Tavallisesti on kovaa kilpailua työpaikoista.

Kun vein ystäväni Pietarsaaresta Ouluun ja hän näytti minulle vähän paikkoja. Elisabeth Elfvingin tarina oli sellainen, että hän oli kuuro kuurojen opettaja ja olisi halunnut päästä Oulun kuuromykkäin koululle opettajaksi, mutta ei päässyt. Vasta vuonna 1991 kumottiin laki, jossa kiellettiin kuuroja opettamasta lapsia. Tuntuu, että tämä asia on edelleen hankala. Tänä päivänä suurin osa kuuroista opettajista toimii aikuiskoulutuksen puolella, vaikka pitäisi olla lasten ja nuorten parissa. Olen yksi hyvä esimerkki, sillä toimin tulkkikouluttajana.

Saa nähdä, millaiseen ryhmään lapsemme pääsevät. Ymmärtävätkö kuurot vanhemmat laittaa lapsensa suomalaisen viittomakielen tunneille?