maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuosi 2012

Minulla on tapana jäädä pohtimaan vuoden viimeisenä päivänä, mitä kaikkea on tapahtunut viimeisen vuoden aikana. Huomenna alkaa uusi vuosi 2013. 

Vuosi 2012 on ollut aika värikäs. Täynnä värejä, mutta väreistä eniten on ollut punainen eri sävyineen. Väreistä vähintä on ollut sininen, vihreä tai valkoinen. Jonkin verran on ollut mustaa, mutta onneksi ei ollut hallitseva väri. 

Vuoden 2012 alkukuukausina on ollut punaista, sitten kesän aikana sinistä ja syksyn aikana punaista.Kesällä aika kului elämän siivoamiseen.Kaapeista löytyi paljon tarpeettomia esineitä,jotka menivät eteenpäin. Syksy on ollut muutosten aika. Tuli muutettua Jyväskylään ja tuntuu hyvältä! Elämän värit alkavat olla tasapainossa.

Vuoden viimeisinä kuukausina olen yrittänyt pukeutua sinisiin ja vihreisiin, jotta saisin enemmän rauhaa elämääni. Siksi pidän nyt pienen tauon fb:ssä, vaikka on ikävää kavereita. Musta on aina ollut aika vastenmielinen väri, sillä se merkitsee surua. Jos olen erittäin surullinen, niin laitan mustaa päälleni. Aika moni suomalainen pukeutuu mustiin, mutta myös ruskean eri sävyihin ja siniseen. Tyttäreni on monesti sanonut, miksen voi joskus pukeutua normaaleihin väreihin. Tuli ostettua kahdet harmaat farkut, joista toinen oli vaaleampi ja toinen tummempi. Näytän enemmän normi-ihmiseltä noissa farkuissa.

Ostin ennen Lontoon reissua mustan talvitakin, ja ei tuntunut hyvältä, vaikka takki on hyvä malli ja istuu hyvin. En ole vielä löytänyt sopivaa talvitakkia, mutta aikanaan löytyy. Saa nähdä, mistä löytyy violetin sävyinen takki. 

Niin, huomenna alkaa uusi vuosi 2013. Toivon enemmän violettia,pinkkiä,valkoista,sitruunan keltaista,fuksiaa ja vähemmän punaista. Menen tästä turkoosiväriseen kylpylään puhdistumaan uuden vuoden viettoon! Värineurootikkona toivotan teille kaikille oikein monta kiloa iloa, sata kiloa keltaista ja tuhat kiloa violettia uuteen vuoteenne!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Kuppikakkuja ja kuppikuntia



Tuli täytettyä eilen vuosia. Oli ihanaa saada ystäviltä kukkia, ruusuja, joulukaktuksia. Mitä elämä on ilman hauskaa seuraa, kukkia tai kuppikakkuja? Näytin ihanaa leivontakirjaa kuppikakuista. Ilta oli täynnä ihmettelyjä, nauruja ja myös järkytyksiä. Elämänmakuinen syntymäpäivän vietto. Katselin tänään päivällä olohuoneen ikkunasta lumiselle takapihalle ja haaveilen kukkatäyteisestä puutarhasta, mutta ei mennä vielä keväälle. Pitää ensin nauttia talvesta ja erisävyisistä lumen väreistä, mutta sohvalla katsellessani takapihaa muistelin eilisiä illan keskusteluja. Miten lyhyt ihmismuisti voikaan olla kun ystäväpariskunta kertoi 1960-luvun aikaisista asioista.

Nykyään ei tiedetä, mitä silloin 1960-luvulla tapahtui. Tietävätkö nykypäivän päättäjät tarpeeksi asioista? Näitä asioita keskusteltiin pitkin iltaa. Tapahtuuko keskusteluja kenties vain kuppikunnissa? Emme aina tiedä, mitä me viittomakieliset ajattelemme asioista. Kuurojen lehdissä ei käydä kovinkaan paljon vuoropuheellisia tekstejä entisajan tapaan. Nautin kovasti vanhojen lehtien lukemisesta, sillä ihmiset todella keskustelivat. Missä on viittomakielisten keskustelufoorumi? Missä keskustellaan asioista? Missä päätetään asioista? Ketkä päättävät? Olen havainnut, miten jotkut viittomakieliset ovat hyvin hiljaisia ja varovaisia. Ei puututa herkästi asioihin, eikä keskustella asioista avoimesti. Eräs kuuro opettaja sanoi, että ei deaf powerilla pötkitä pitkälle. Ei varmasti, mutta onko hiljaisuus se hyvä keino?

Viittomakielisten kirjoituksia, ajatuksia, mielipiteitä ei näy kovinkaan paljon, vai olenko väärässä? Lienee suomalainen mentaliteetti meilläkin kuuroilla, että ollaan varovaisia. Yksilöllisyyden korostuminen ja välittömyys nykypäivänä johtavat osittain viittomakielisten asioiden heikkenemiseen. Kysyin kerran eräältä kuurolta, että onko hän myös toisen yhdistyksen jäsen kun ei asu enää kotikaupungissaan työssäkäynnin vuoksi ja hän vastasi hyvin ylpeästi: "Olen X:n yhdistyksen jäsen!" Huomaa, että aika moni viittomakielinen elää omassa kuppikunnassaan. Osataanko välittää toisistamme ja keskustella avoimesti, edistää viittomakielisten asioita eteenpäin päättäjille päätettäviksi? Nautitaanko kuppikakkuja yhdessä vai vain omissa kuppikunnissa?

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Lontoon reissu joulun alla

Tuli tehtyä neidin kanssa ihan joulun alla Lontoon reissu. Oli kyllä kivaa olla ihan kahdestaan neidin kanssa ja kokea erilaisia asioita yhdessä. Oppia lisää englantia. Tuli katsottua aamuisin telkkaria ainakin puolitoista tuntia ennen lähtöä kaupungille, nähtävyyksille, konsertille. Oli kyllä mahtavaa katsella rauhassa telkkaria ilman kiireitä ja seurata tekstitystä. Hämmästyin, miten moni ohjelma tekstitetään. Jopa mainoksissa teksitetään! Voi miten rakastan mainoksia! Ymmärrän entistä enemmän, miksi mainokset voivat johtaa ihmisiä harhaan. Niissä käytetään sanoja hyvin taitavasti, että ihminen lankeaa helposti. Mistä johtuu, että Suomessa ei tekstitetä mainoksia? Johtuuko mainosten hauska tekstilaji, vai jokin muu seikka?

Tekstityksen lisäksi on myös lastenohjelma brittisillä viittomilla. Seurattuani pari aamun lastenohjelmaa tulin tyttäreni kanssa siihen tulokseen, että kyse oli viittomakommunikaatiosta. Siinä ei käytetty BSL:tä (brittiläinen viittomakieli), vaan viittomia. Ohjelma on tarkoitettu enimmäkseen vammaisille lapsille, jotka eivät jostain syystä kykene puhumaan sujuvasti englannin kielellä. Toisaalta on hyvä asia, että ihmiset oppivat enemmän erilaisuudesta. Oppii jotain viittomista, mutta ei viittomakielestä.

Saimme myös nauttia Emmerdale -ohjelmaa tulkkauksen avulla, kun ohjelmassa on mukana tulkkausta brittiläisellä viittomakielellä. Oli hieman vaikeaa seurata ohjelmaa, sillä oli samaan aikaan tekstitystä englanniksi ja myös tulkkausta BSL:llä. Tyttäreni kysyi, voiko ottaa tulkkaus pois. Vasta seuraavana päivänä tottui vähän enemmän tulkkauksen ja ohjelman seuraamiseen. Olen niin tottunut lukemaan tekstitystä ohjelman katsomisen aikana. Lienee kysymys viittomakielen lukutaidosta. En ole koskaan pitänyt esimerkiksi teatteritulkkauksesta, sillä haluan yleensä nauttia näyttelijöiden ilmeistä,eleistä ja kehonkielestä. Jos on kaksi tulkkia jossain toisella puolella lavaa, niin tuntuu että seuraisi tennisottelua.

Meidän reissumme tärkein asia oli kenties neidin kauan odottama BIGBANG konsertti. Kuuroudestani huolimatta tuntui mukavalta seurata esitystä ja neitiä, joka oli ihan onneissaan. Siellä oli ihana valomeri,kun faneilla oli käsissään keltainen valokukka.

Saimme myös seurata konserttia edellisenä iltana joululauluja brittiläisellä viittomakielellä Traflgar Squarella. Upea paikka! Meillä oli sen verran aikaa ennen joululauluja. Poikkesimme National Galleryssä, joka on muuten ilmainen museo. Upeita teoksia löytyy vaikka kuinka paljon, mutta oli kivaa bongata yhden suomalaisen teoksen! Akseli Gallen-Kallelan teos: Lake Keitele 1905. Museo meni sitten kuudelta kiinni ja meillä oli vielä tunti aikaa. Mentiin ihanaan kirjakahvilaan leputtamaan väsyneet jalat ja väsyneen selän. Tuli ostettua taas kirjoja. Mentiin sitten laulamaan joululauluja. Paikalla oli aika paljon väkeä. Huomaa, että moni kuuro ei tunne toisiaan. Ei ihme. Englannissa on niin paljon kuuroja ihmisiä. Kerättiin myös allekirjoituksia kuurojen lasten opetuksen puolesta. Kyselin vähän tietoja Englannin tilanteesta. Allekirjoitusten kerääjien mukaan siellä on noin 70 000 kuuroa lasta, joiden oppimisen mahdollisuudet eivät ole kovinkaan hyviä. Opettajat eivät aina viito kunnolla ja niin edelleen.





tiistai 25. joulukuuta 2012

Kuorintavoide

Tuntuu ihmeelliseltä, miten syksy oli äkkiä ohi. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä nopeammaksi aika kuluu. En aina ehdi tehdä asioita. Aamu on yhtäkkiä jo ilta. Jouluaattona saunassa käynti teki niin hyvää, kun tuli tehtyä oikein perusteellinen kauneushoito. Tervalta tuoksuva sauna ja pienet torkut saunan lauteilla -tunsin syntyneeni uudestaan. Katsoessani saunan jälkeen peilistä kuvaani. En kai ole niin vanhan näköinen, vai olenko vaan henkisesti vanha?

Näin pari päivää sitten oikein painajaisen. Siinä huomasin, miten pitkät säärikarvat ovatkaan ja vieläpä hiustyvestä hopeanharmaata hiusta. Parkasin ja sanoin, etten ole vielä noin vanha! Herätessäni katsoin jalkojani ja totesin, että se oli vain uni, mutta painajainen jatkui..

kun sain kuulla olevani viisikymppisen näköinen erään kaverin luona vähän ennen joulua. Olin melkein romahtaa ja meinasin lähteä pois kesken tilaisuuden. Se tuntui niin pahalta ja ajattelin, että minäkö olen niin vanhan näköinen?! Pitäisikö pukeutua eri tavalla, siirtyä uuteen vaatevarastoon, värjätä hiukseni tummemmiksi, laihtua 15 kiloa pois ja niin edelleen. Kerroin tästä tapauksesta tyttärelleni, joka nauroi ja sanoi: Ota Botoxia! Silloin ei naurattanut.

Ei nytkään naurata. Glögi odottaa ja myös myöhäinen rasvainen jouluateria.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Korvamaailma

Kurkku on ihan kuiva ja nieleminen vaikeaa. Odotan, milloin kuume nousee. Toivottavasti tämä orastava flunssa jää lieväksi kun joulu on näin ovella. Harmittaa sairastella juuri loman aikana, mutta on ihan tavallista, että opettajat sairastelevat lomilla. Flunssa on yksi tavallisimmista sairauksista. Oli ihanaa hörppiä teetä eilen illalla ystävän seurassa, joka helpotti hieman oloani. Ystäväni kertoi lukeneensa Helsingin Sanomista artikkelin sairauksista. Artikkeli ilmestyi 4.12. Siinä vertaillaan maallikoiden ja lääkärien näkemystä sairauksien määrittelyssä. Mikä on sairaus? Maallikot ja lääkärit ovat yksinmielisiä, että suru ei ole sairaus, mutta sen sijaan syöpä ja kuurous ovat. Jäimme ihmettelemään, kun siinä sanottiin, että monen ihmisen mielestä (maallikot 74% ja lääkärit 84%) me kuurot ollaan sairaita. En koe olevani sairas ihminen, sillä kuurouteni ei aiheuta fyysistä kipua. Sen sijaan on ollut raskasta henkisesti. On valitettavaa, että me kuurot emme saa olla vapaita. Ruumiimme ovat aina olleet ihmisten kiinnostuksen kohteina. Vuosisatoja on koettu parantaa kuuroutta erilaisilla keinoilla.

Lienee utopiaa ajatella, että tulisi se aika jolloin saisimme olla täysin vapaita muiden ihmisten holhouksesta ja valvonnasta. Kun kuuro lapsi syntyy, sairaala selvittää heti onko kuurous perinnöllistä vai ei. Näin kävi minun lasten kohdalla, sillä lastenlääkäri halusi tietää kuurouteni syytä. Eihän synnytyslaitoksilla kysytä vanhemmilta, onko likinäkö perinnöllistä vai ei. Mielenkiintoista huomata, miten siinä artikkelissa ei mainita ollenkaan sokeutta. Voisi ymmärtää, että sokeus olisi tavallinen ominaisuus muiden ominaisuuksien joukossa.

Mitä artikkelin tavoite on? Ruokkia ja vahvistaa olemassa olevia asenteita, käsityksiä, vai kuinka? Sen mukaan homous, rypyt ja suru eivät ole sairauksia. Mielestäni kuuroutta ja homoutta voidaan jossain määrissä vertailla toisiinsa, sillä moneen perheeseen syntyy homoja ja kuuroja, vaikka vanhemmilla ei ole noita ominaisuuksia. Tiedän, että minun ei pitäisi murehtia näistä asioista, mutta kuitenkin ihmetyttää ja surettaa ihmisten asenteita kuuroutta kohtaan. Kuurojen lasten ja nuorten pitää iloita olemassaolostaan. Suomessa syntyy joka vuosi noin 30 kuuroa lasta. Näiden lasten vanhemmat eivät halua lastensa olevan aidosti kuuroja, sillä aika monen mielestä kuurous on niin paha ominaisuus -jota pitää hoitaa veitsellä. Suomi on allekirjoittanut lasten oikeudet, mutta kuurojen oikeudet eivät kuitenkaan toteudu. Englannin kielisissä maissa on kertottu, miten kuurot haaveilevat paremmasta yhteiskunnasta.

"Me kuurot emme saa olla ihan oma itsemme, vaan joudumme olemaan aina vähemmistönä tässä kuulevien maailmassa. Kuurot ovat haaveilleet paremmasta elämästä tasa-arvoisina ihmisinä, kuuroina. Päätettiin muuttaa uuteen planeettaan, jolle on annettu nimeksi EYETH. Siinä silmämaailmassa kuurot saavat viittoa vapaasti ja luoda oman näköistä yhteiskuntaa ilman rajoituksia. Kuurojen perheisiin syntyy kuitenkin kuulevia lapsia, jotka eivät aina sopeudu. Osa kuuroista palauttaa kuulevat lapset ns. vanhaan maailmaan, jonka englannin kielinen nimi on osuvasti keksitty eli EARTH."




Emme siis ole vapaita -ei vielä.

http://www.hs.fi/paivanlehti/04122012/tiede/Suru+ei+ole+sairaus++sy%C3%B6p%C3%A4+on/a1354538547208