Kirjoitetaan vaan!

Kahvila Vocan työntekijä kirjoitti <3

Kirjoitin viimeksi kuuromykkyydestäni. Siitä tuli palautteita. Yksi kirjoitti minulle, että olen tuhonnut kuurojen vuosikymmenten työn. Yksi vanhempi kiitti minua, sillä hän on tuntenut samoin kuin minä. Toinen totesi, että olen tosiaan vastarannan kiiski. Sain sen leiman ollessani lukiossa Mikkelin kuulovammaisten koululla joskus 20 vuotta sitten. Eikö rehellisyys peri maata? Asioista voi olla aina eri mieltä. Kerroin vain, mitä ajattelin tai tunsin. Vapauduin oikeasti kirjoituksen jälkeen.

Mutta..

kuka todella puolustaa minun kaltaisia lapsia? Viime kirjoituksen jälkeen sain kuulla kuurojen vanhempien lapsen saaneen sisäkorvaistutteen -molempiin korviin. Aloin miettiä, mikä on mennyt vikaan? Miksi näin tapahtui? Ovatko vanhemmat niin epätoivoisia, että hejoutuivat tekemään tämän ratkaisun? Mitä heidän lapsensa ajattelee vanhemmistaan, jotka eivät ole hyväksynneet kuuroutta/kuuromykkyyttä? Toivon todella, että olen erittäin pahasti väärässä. Lasten parasta pitää ajatella, mutta mikä on lapsen paras? Kuka päättää siitä? Eikö sallita erilaisuutta, sillä me kaikki olemme loppujen lopuksi erilaisia.

Eikö enää sallita kuuromykkyttä? Mitä pahaa siinä on, jos lapsesta kasvaa kaksi-tai monikielinen, joka viittoo ja osaa lukea ja kirjoittaa monta kieltä, muttei puhua puhuttuja kieliä? Meitä on moneksi. Puhutaan mahdollisuudesta kuulemiseen, mutta kysytäänkö mahdollisuudesta kuuromykkyyteen? Ymmärrän hyvin kovaan ratkaisuun päättyneitä vanhempia, sillä he ovat oikeasti niin yksin. Mistä saadaan oikeasti tukea? Onko viittomakielisillä vanhemmilla riittävästi viittomakielistä perhepalvelua? Suomeen tarvittaisiin oikeasti kiertävää viittomakielistä kätilöä ja neuvolatätiä/setää.

Vielä yksi sana kuuromykkyydestä..


Haluan vielä sanoa, että kuuromykkyys ei aina tarkoita täydellistä mykkyyttä. Osaan kyllä puhua jonkin verran, mutta en kuitenkaan niin hyvin, että voisin keskustella vapaasti toisen ihmisen kanssa. 

Olen itse huomannut asioidessani, että aika moni osaa ottaa kynän ja paperin esille. Tästä ei siis tarvitse huolestua. Opetan ihan mielelläni ihmisiä kirjoittamaan asiansa paperille tai kännykkäänsä. Kirjoitetaan yhdessä!

Soppabaarista löytyy hyvää palvelua!

Olen kuuromykkä

Vietetään jälleen kansainvälistä kuurojen viikkoa! 

Pysähdyin pari päivää sitten pohtimaan, kuka olen. Miksi meistä on niin monta eri nimitystä? Olen Outi, mutta myös opettaja, opiskelija, nainen, äiti, viittova, näön varassa elävä. Mitä vielä muuta? Olen myös kuuro, kuulovammainen, kuuromykkä tai viittomakielinen, mutta joskus myös maahanmuuttaja tai ulkomaalainen. Minulle joskus puhutaan englantia, jos huomaa, että puhuttu suomen kieli ei riitä.

Kuuromykkiä retkellä 1930-luvulla

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän hyväksyn itseäni tällaisenä kun olen. Keski-ikä lähestyy ja näen itseni naisena, mutta myös kuuromykkänä. En enää ahdistu, kun en osaa puhua hyvin puhuttua suomea. Nuorempana ahdistuin, sillä ympäristö vaatii meitä puhumaan hyvin ja myös kuulemaan. Pistin kuulokojeet laatikkoon lopullisesti kun täytin 12 vuotta, mutta silti meidän piti viittoa ja puhua samanaikaisesti koulussa ja myös kotona. Piti oppia puhumaan, jotta voisi intergroitua yhteiskuntaan. Piti oppia kirjoittamaan hyvää suomea. Kilpailin luokkakavereiden kanssa ko.asiasta, mutta ei koskaan viittomakielen taidoista tarvittu kilpailla. En koskaan viihtynyt sukulaisten parissa, kun ei ollut tulkkia paikalla. Sain aina valokuva-albumit käsiini, sillä rakastan katsella kuvia. Tultuani aikuisikään aloin käyttää aktiivisesti viittomakielen tulkkausta ja myös kynä/paperi-metodia asioidessani, sillä ei voi aina saada tulkkausta ihan jokaiseen tilaisuuteen.

Samaan aikaan alkoi syntymäkuurojen vauvojen ja lasten sisäkorvaistutteiden leikkaukset. Ajattelin oikeasti, että olipa hyvä kun synnyin 1974. Äitini kertoi, miten silloin 1970-luvulla opiskeltiin viitottua suomea. Ajateltiin silloin, että pitää puhua ja viittoa samanaikaisesti. Opin viittomaan ja myös puhumaan, mutta en niin hyvin, että voisin rentoutua suomenkielellä. Ensimmäinen suomenkielinen sanani oli v...u. Viittomasta en tiedä, mikä oli minun ensimmäinen viittoma. 

Olen koko lapsuuden, nuoruuden ja aikuisiän aikana huomannut, miten kuuromykkä on kirosana meille. Minäkin inhosin sanaa koko sydämestäni. Ajattelin, että en voi olla kuuromykkä, koska pystyn kuitenkin jonkin verran puhumaan. En kuitenkaan voinut hyvin, koska en ole hyväksynyt itseäni sellaisena kuin minut on luotu. Me emme valitettavasti ole vapaita, sillä emme todellakaan saa olla sellaisia kuin me olemme oikeasti. Mitä pahaa on olla kuuromykkä? Vuosikausia on tullut luettua ja viitottua, että kamalaa kun lehdissä lukee taas se sama sana kuuromykkä! 

Miksi kuuromykkää ei enää käytetä? 1940-luvulla alettiin keskustella vakavasti, että pitää unohtaa kuuromykkä-nimitys ja ottaa kuuro  käyttöön. Kuurojen Liiton nimi muuttui ja myös Kuurojen Lehti. Silloin kuuroista aika moni oli kuuroutunut ja siksi oppinut puhumaan puhuttua kieltä. Heidän mielestään kuuromykkä on väärä termi heille. Ennen käytettiin puhuva kuuromykkä ja kuuromykkä.

Moni kuuroutunut kuuro toimi johtajana yhdistystoiminnassa ja myös Kuurojen Liitossa. Syntymästä saakka olevat kuuromykät sen sijaan olivat useimmiten jäseninä tai toiminneet aktiivisesti urheiluseuroissa. Tämä aika oli ennen 1970-lukua. 

Viittomakieli alkoi tulla enemmän koulumaailmaan, mutta myös kuuloteknologia. Meistä alettiin nähdä kuulovammaisina ja yritettiin korjata kuulolaitteilla. Ja edelleen yritetään korjata. Olemme saaneet oppia inhoamaan itseämme. Pilkattiin toisiamme, jos emme osanneet puhua tai kirjoittaa oikein. Emme oppineet kunnioittamaan itseämme sellaisina kuin olemme. Olemme joutuneet kielen ja kuulon kuntoutukseen. Eräs ystävistäni joutui käymään vuosittain sairaalakoulua 7 viikon verran, jotta hän oppisi puhumaan ja kuulemaan. Hän kertoi, miten joutui vaihtamaan sairaalan vaatteisiin tultuaan sinne maanantaisin aamulla ja perjantaisin kotiin. Olen pienestä pitäen käynyt kuulotutkimuksissa ja koulussa yritettiin opettaa meitä puhumaan. Puheterapiassa piti käydä kerran viikossa. Mielestäni on aika epäinhimmillistä vaatia meitä muuttumaan kuulevien kaltaisiksi.

Tuntuu, että olen ollut pitkään kaapissa. En ole yhtään huonompi kuin muut puhuvat kuuromykät. En enää pahastu, jos lehdessä lukee kuuromykkä. Siitä tulee pikemminkin kotoisa olo. Meistä puhutaan!

Meidän piti oppia lukemaan huulioita samaan aikaan kuin opimme kirjoittamaan.

Alkava syksy

Tulevassa talossani pitää olla nää portaat

Syksy on vahvasti ilmassa, vaikka kesää on kyllä vielä jäljellä. Tulen oikeasti kaipaamaan sandaalejani, sillä ne ovat minulle vapauden symbooli. Toisille saattaa olla moottoripyörä, mutta minulle riittää sandaalit. Ajatus siitä, että miten pitää laittaa sukat joka aamu jalkaan,hirvittää. Onneksi on lukuisia parittomia sukkia, että aamusta ei tule ikinä tylsä! Ja värikkäät kengät. Pitää kai hankkia yhdet uudet ei- mustat kengät, niin jaksaa kummasti.  Niin jaksaa sitten kävellä lukuisia portaita ja käydä luennoilla. Muistelen Portugalin reissua muutaman vuoden ajalta. Siellä on niin ihana kaakelikulttuuri ja kaikkialla valkoista paitsi kaakelit.

Mitä kaikkea syksy tuo tullessaan? Luentojen lisäksi myös mukavia tapahtumia, erityisesti kuurojen päivän viikolla. Kuurojen museo järjestää syyspäivän 29.9. Työväenmuseo Werstaan tiloissa. Olen mukana järjestelyissä. Tule mukaan oppimaan uusia asioita esineistä ja myös kertomaan. Mikä on esineen tarina? Tarina antaa arvoa esineelle. http://www.werstas.fi/?q=node/685 

Mitä vielä tapahtuu? Helsingissä järjestetään erilaisia juttuja arkisin, sitten vielä lauantaina on Jyväskylässä kuurojen emäntien tieto- ja taitokilpailut. Osallistuin kerran Porissa sellaisiin kisoihin. Oli kuule hauskaa, vaikka naiset arvostelivat kun en osannut kutoa sukan kantapäätä. En vieläkään osaa, mutta luuletko että opin nyt syksyn aikana jos perustaisin kotiini sukkapiirin?! Kyllä varmasti opin, jos saan jonkun neuvomaan kädestä pitäen ;) Käsityöt antavat oikeasti paljon. Tekee hyvää jotain käsillä.

Oikein värikästä syksyn alkua!
 

Karu todellisuus

Elokuu on jo puolissavälissä. Mihin kesä on hävinnyt? Esikoiseni sai naimaluvan ja sitä ennen oli tekemisiä huushollin kans. Käytiin kyllä vähän ympäri Suomea ja Viipurissa, vaikka tuntui suomalaiselta kaupungilta. Oli kyllä karu todellisuus todeta, että Viipuri ei olekaan enää suomalainen kaupunki.

Todellisuus on joskus niin karua. Otan taas suomalainen viittomakieli äidinkielenä -opetuksen esille. Jos sinua ei kiinnosta, niin älä jatka lukemista. Saimme postin, että opetus pidetään Palokan Jokelan ala-asteella. 

Palokassa? Aluksi ajattelin, miksi juuri siellä?! Mutta voi arvata, miksi siellä. Olisi kaikille tasapuolista kohtelua, jos opetus pidettäisiin keskustassa. Paikan sijainti ei harmita yhtään paljon kuin oppilasmäärä. Eli edelleen pieni 3. Ja kaksi ekaluokkalaista. Miten tyttöni kestää?

Voi olla, ettei kestä. Täyttää tammikuussa 14 vuotta ja joutuu opiskelemaan äidinkieltään ekaluokkalaisten kanssa. Ei kuulosta hyvältä. Eikä tunnu hyvältä. Pitää todella miettiä, onko tämä kaikki todella sen arvoinen. Kotiopetus on yksi mahdollisuus, että alkaisin itse opettaa tyttöäni.

Oletko kuullut kotiopetuksesta? Suomessa on ainakin 300 lasta, jotka saavat kotiopetusta erilaisista syistä kuten uskonnollisista, alueellisista tai muista syistä. Hesarin sanomissa on ollut aiheesta juttu vähän aikaa sitten. Sen mukaan moni kotiopetuksen saanut nuori pärjää hyvin jatko-opinnoissaan. Yksi äiti sanoi, että on ihan turhaa istua monta tuntia levottomassa koululuokassa. Saman asian voi oppia tehokkaammin ja nopeammin. Mitä asioita opitaan kouluopetuksessa? Voidaanko kaikki asiat saavuttaa kotiopetuksessa? Asioilla on aina hyvät ja huonot puolensa. Opiskeluaikoina tuli luettua lukuisia Tove Skutnabb-Kankaan kirjoja. Toven mukaan 1-2 tuntia äidinkielen opetusta viikossa ei riitä.

Se pitää varmaan paikkansa, mutta on kuitenkin parempi kuin ei mitään, vai mitä mieltä olet sinä?

Tämän radan vuoksi Pietarsaaren kuuromykkäin koulu 

siirrettiin keskustaan.

Kuvaterveisiä Viipurista!

Hedelmä- ja vihanneskioski

Kauniisti sommeltuja vihanneksia

Pieni lepotauko

Oikea sininen

Ihana idea

Viipuri, palaan pian!

Päivänkakkara ja puna-apila

Kesä on alkanut aika nopeasti, sillä luonto on herännyt oikein vauhdilla-2 viikkoa etuajassa. Luokanopettajan opintojen aikana opin rakastamaan kukkia. Opettelin nimiä ja myös pohdin, miten viitotaan. Osa kukista viitotaan suomen kielen mukaan kuten esim. Voikukka (VOI KUKKA). Moni kasvi viitotaan sen mukaan, miltä se näyttää.

Tiedätkö, miten kuvassa olevat kukat viitotaan? Tapasin vähänaikaa sitten 2 pientä lasta. He viittoivat PÄIVÄ KAKKA ja PUNA APINA.

:) Ihanaa kesää kukkien parissa!

Kuntoutusta vai kasvatusta?

Junassa ehtii ajatella, pohtia ja miettiä kun ei voi oikeastaan lähteä minnekään. Keskittyminen on oikeasti A-luokkaa, sillä tietää, että ei voi poistua. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat aika nautinnollista kun ei ole ketään taputtamassa olkapäätä. Pelästyn aika herkästi jos joku taputtaa olkapäälle. Pelästyn vaikka taputus olisi kuinka pehmeä. Kuulin vähän aikaa sitten, että kuurot eläimet pelästyvät herkästi. En sitten ole ihan yksin. Pitäisikö hankkia kuuro koira, sillä kuulokoira ei kiinnosta. Siinä menisi hermot, jos koira on koko ajan valppaana eri äänistä. Olen miettinyt vanhempiani, miltä heistä tuntui kasvattaa kuuroa lasta.

Kun olin lapsi, minua 4 vuotta vanhempi sisko oli aina kanssani. Olimme kuin paita ja peppu. Liikenteessä piti aina katsoa vasemmalle, sitten oikealle ja taas vasemmalle, sitten vasta voi ylittää katua. Minulle annettiin kuulolaitteita, joita olen oppinut inhoamaan. Siitä tuli tinnitus kun lopetin kuulolaitteiden käytön joskus 12 vuotiaana. Olen useasti miettinyt, onko kuulolaitteiden käyttö syy tinnitukseeni? Olisiko elämäni helpompaa, jos en olisi käyttänyt ollenkaan kuulolaitteita?  Kuurous on ominaisuus, jonka kanssa voi elää ihan hyvää elämää. Puhutaan paljon mahdollisuuksien antamisesta ja tasa-arvosta. Mielestäni tasa-arvo toteutuu, jos annetaan kuuron olla kuuro ja kuulevan olla kuuleva. Tasa-arvo toteutuu naisella ja miehellä, vaikka mies ei esimerkiksi pysty koskaan imettämään vauvaa. Tasa-arvo on sitä, että annetaan ihmisten olla sellaisia kuin on luotu.

Ihmettelet varmaan, miksi otan tämän asian esille. Kuuroja lapsia ei nimittäin kasvateta, vaan kuntouteta. Täällä Suomessa on annettu kuntoutusta kuuroille lapsille. Minäkin sain kuntoutusta. Millaista kuntoutusta? Kielen kuntoutusta. Olin joskus 2-3 vuotias, jouduin Helsinkiin tutkimuksiin. Äitini oli mukana, mutta osalla kuuroista lapsista joutui yksin viettämään ventovieraiden seurassa -ilman turvallista syliä. Aion selvittää, mitä minulle tehtiin. Pitää mennä lukemaan, mitä minusta on kirjoitettu ja mitä kokeita minulle on tehty.  Olen käynyt joka vuosi kuulotutkimuksessa, vaikka kuulonkäyrä on aina ollut sama alusta saakka.

Miltä sinusta tuntuisi viettää ihan joka vuosi seitsemän (7) viikkoa jossain sairaalakoulussa ja pukeutua sairaalan vaatteisiin? Onneksi sentään pääsee kotiin perjantaina, mutta pitää palata takaisin sairaalakouluun maanantaina. Ei voi pukeutua lempihameeseen tai paitaan, eikä nähdä vanhempia tai sisaruksia. Näin tapahtui eräälle ihanalle kuurolle ihmiselle, joka vietti näin joka vuosi seitsemän viikkoa ollessaan 4-13v. Aloin miettiä kun kuuntelin hänen tarinaansa. Olin aluksi ihan hämilläni, että voiko tällaista tapahtua vielä 1990-luvun alussa. Miten tämä on mahdollista? Ilmeisesti on.

Vihreä äitienpäivä

Koivut alkavat olla yhtä vihreitä kuin minun yllä oleva paita. Minulla on ollut aika kova vihreänälkä kevään aikana. Näen joka paikassa vihreää. Voi olla, että vihreä on nyt kovasti muodissa. Olin niin huojentunut nähdessäni näin paljon vihreää Kreetalla. Niin, sanotaan, että vihreä on uuden alun väri. Elämän alku.

Elämä ei aina alkaa helposti. Luin tänä äitienpäivän aamuna Hesarista artikkelia, miten elämä voi päättyä kesken. Siinä sanotaan, miten keskenmenot ovat vaiettuja asioita. Ei aina kerrota heti alkaneesta raskaudesta, vaan odotetaan ensin kolmea kuukautta. Ollaan ensin hiljaa ja toivoa, että raskaus jatkuisi. Ei osata iloita, sillä pelko hallitsee. Pelon kanssa on varmaan raskasta elää. Myönnän, että olen pelännyt aika paljon erilaisia asioita. Pelot voivat estää elämistä ihan täysillä ja iloita pienistä arjen iloista. En ole kokenut keskenmenoja, mutta aloin miettiä, miltä tuntuu olla viittomakielinen äiti, joka on juuri kokenut keskenmenon. Kenen kanssa voi viittoa? Kenties puolison ja perheen kanssa, mutta he varmaan surevat ja tarvitsevat tukea. Saadaan kenties sairaslomaa ja jäädään kotiin suremaan.

Joutuuko viittomakielinen suremaan näitä asioita yksin? En ole nähnyt, miten näitä asioita käsitellään avoimesti. Lienee tabu? Voi olla, että olen väärässä, mutta meillä on aika tiivis yhteisö. Epäilen vähän, että näitä vaikeita asioita olisi helppoa käsitellä meidän yhteisössämme. Jos yhteisö on liian pieni, silloin halutaan kenties pitää vaikeat asiat sisällään. Vertaistukea voisi olla enemmän. Olisi tärkeää luoda viittomakielisiä palveluja ainakin isommissa kaupungeissa, sillä tulkatut palvelut eivät oikein riitä ja korvaa suoraa viestintää. Eilen oli lapsettomien päivä ja tänään äitienpäivä.

Ei ole aina itsestään selvä olla äiti. Äitiys on yksi vaativimmista tehtävistä, mitä tiedän. Luin pari päivää sitten uusimmasta ET-lehdestä artikkelia Markku Yli-Mäyrystä: Uskalla olla ihminen.  Olemme kaikki ihmisiä. Äiditkin. Saavun nyt Tampereelle äitienpäivän viettoon. Olen oppinut paljon elämästä äidiltäni ja ihmisenä olemisesta. Rakas äiti, ihana kun olet olemassa. Toivotan kaikille oikein vihreää äitienpäivää!

Aistit

          Eikö ole ihan kesä? Kreetalla ollaan vielä kevään puolella, vaikka suomalaisen mittapuun mukaan olisi jo kesä. Suomessa ei olla vielä noin kesäistä. Vähän aikaa sitten oli vielä lumimaisema. 
         Teki niin hyvää nauttia väreistä ja myös tuoksuista. Meren, kasvien ja ruuan tuoksuja. Äänimaailmasta voin sanoa sen, että lintujen lauluääniä kuului aika paljon meidän parvekkeelle asti. Mieheni yritti kuvailla lintujen ääniä ja onnistui siinä aika hyvin. Aika moni ihminen ajattelee, miten paljon kuuro on menettänyt kun ei kuule lintujen ääniä. Asia on niin, että harva kuuro kaipaa sitä mitä ei ole koskaan kokenut/kuullut. Ei siis pidä sääliä kuuroja ko.asiasta. Näön menetys voi olla sen sijaan kova kokemus, sillä kuuro saa tietoa suurimmaksi osaksi näön avulla. Onneksi on olemassa tuntoaisti, joka muuttuu hyvin herkäksi kuurosokeilla. Kuuroillakin on usein herkkä tuntoaisti. Niin,yritin nähdä lintuja puiden seasta, mutta appelsiinipuut olivat niin tiheitä. Appelsiineista voin sanoa sen, että mitä rumempi appelsiini on niin sitä parempi maku! 
         Sain todella värinälkäni tyydytettyä, sillä löytyi monta,monta,monta eri vihreän sävyä. Teki pahaa palata Suomeen, jossa on kevät myöhässä. Kaipa kohta tulee enemmän väriä kunhan luonto herää! Aloin miettiä matkan aikana, mitä voisin tehdä pienenpienessä puutarhassa. Kreetalla näkee ihania puutarhia, joista ei puutu ruusuja, pioneja, oliivipuita, sitruunapuita..Niissä liikkuu usein vapaasti kanoja. Kissoja näkyy olevan usein autojen alla. Koirat kulkevat aika vapaasti ja kiltisti.

Eikö ole unelmien puutarha! Jos katsoo tarkkaan, niin huomaa muovisia ämpäreitä. Suomessa ollaan suhteellisen tarkkoja, millaisia ruukkuja käytetään. Kreetalla näkee myös metallisia, ruostuneita tynnyreitä kukkaruukkuina. Ihan mikä vaan käy ruukuksi! Pitää katsoa, mitä löytyy kotoa. Niin voi laittaa vaikka säkki ruukuksi.
        
Ihanaa kevään jatkoa!!

Munapää vai punapää?

Tuli eilen tekstiviesti ystävältä naurupäivän kunniaksi:

"Kuuro meni baariin ja kassalla hän tilasi olutta sanomalla: AURA! Kassa ilmoitti summan, kuuro maksoi ja odotti saavansa olutta. Kassa kehotti kuuroa istumaan. Kuuro istui ja hän ihmetteli, miksi olut oikein viipyi. Myöhemmin tarjoilija toi pöytään KAURApuuroa. Nolona kuuro söi lautasen tyhjäksi ja häipyi heti."

Nauroin vitsille, mutta se ei ole oikeasti vitsi, vaan tositapahtuma. Joskus tulee puhuttua väärin tai viitottua väärin. Suomalaisessa viittomakielessä voi joskus viittoa kahvin sijasta viinaa. Sellaisia lipahduksia sattuu ihan kenelle tahansa. Olen pari kertaa saanut vettä, vaikka yritin pyytää fantaa. Kun V ja F muistuttavat jonkin verran toisiaan, kuten myös M ja P. Olen kerran puhunut vahingossa tytäräni munapääksi, vaikka piti sanoa punapää. 

Siksi turvaudun mieluummin kynäpaperiviestintään uusien ihmisten kanssa, jotta ei tulisi turhauttavia väärinymmärtämisiä. Eihän voi aina olla tulkki kainalossa mukana joka paikassa. Jos tietää, että on menossa pankkiin yms. Silloin on hyvä tilata tulkki tilaisuuteen. Joskus ei vaa saada tulkkausta. Silloin turvaudun kirjoittamiseen. Kerran terveysasemalla vastaanotolla sanottiin, että olisi niin helpompaa puhua. Silloin kielsin virkailijaa käyttämästä 7v. lastani tulkkina ja huomasin huuliolta, miten hän hermostui ja sanoi sanottavansa. Kirjoitin paperille seuraavasti: "Ymmärrän, että on helpompaa puhua kuin kirjoittaa. Mutta lasta ei voi käyttää tulkkina. Kirjoitetaan asiat näin paperille."  Ei ollut asiakaspalvelua ihan parhaimmillaan.

 

Tulkki mukana vai ei?

Haluan ensin kertoa vitsin hautajaisista. 

"Pappi kysyy kuurolta, sokealta ja pyörätuolissa istuvalta, mitä he haluavat ottaa mukaan hautaansa. Pyörätuoli istuva toteaa, että tämä pyörätuoli on hyvä ottaa mukaan. Sokea miettii hetken ja sanoo, että valkoinen keppi on tärkeää ottaa mukaan. Pappi kysyy kuurolta, mitä hän haluaa ottaa mukaan. Kuuro vastaa: tulkki!"

Voi olla, että tämä ei ole enää vitsi. En ole laskenut tarkkaan, miten paljon käytän tulkkausta. Olen varmaan aika aktiivinen käyttäjä, sillä on tullut aina tilattua joka viikko monta kertaa. Millaisissa tilaisuuksissa tarvitaan? Opiskelussa, työpaikan palavereissa ja myös erilaisissa asioimistilaisuuksissa, mutta harva ajattelee, että myös kotona tarvitaan.

 Miten niin kotona? Aika moni ajattelee, ettei tarvita tulkkausta omissa perhejuhlissa. Näin vanhempani ovat ajatelleet, mutta harva kuuleva ymmärtää, miltä tuntuu olla ulkopuolinen omassa perheessä. Olen pienestä pitäen joutunut kysymään: "Mitä?" ja saanut vastauksesi esimerkiksi: "Työasioita vaan", "Kerron myöhemmin" tai "Ei mitään tärkeää". Olen joskus nauranut mukana ymmärtämättä, mille asioille nauretaan. Tämä on ollut hyvin ärsyttävää. Moni sukulainen ei osaa viittoa, vaikka heillä olisi ollut hyvät mahdollisuudet oppia viittomaan. Vain pari tätiä äidin puolelta osaa viittoa. Serkut eivät ole oppineet viittomaan. Roikuin aina leikeissä mukana ja yritin lukea huulilta ja puhua siansaksaa, josta kukaan ei ymmärtänyt.

Koti on sen verran pyhä alue, johon ns.vierailla ei ole asiaa. Kun perustin perheen, aloin tilata aina tulkkausta perhejuhliin. Äitini ei aina hyväksynyt tulkkausta, vaikka se on ihan kaikkien etu. Olen ehdottanut tulkkitilausta kotiin joulun viettoon, mutta vastauksena oli kauhistunut ilme. Jouluihmisenä olen samaan aikaan ahdistunut ja iloinen. Joulun pitäisi olla iloinen tapahtuma, mutta ei aina olekaan. Joulupöydässä siskoni tai avomieheni kertoo joskus tiiviisti, mitä pöydässä puhutaan. Joulumieli joskus häviää siinä pöydässä, mutta palaa kun joulupukki tulee viihdyttämään lapsia. Joulusuklaa lohduttaa pahaa mieltäni.

Olen aina luullut olevani ulkopuolinen ja ahdistunut, mutta asia ei ole niin. Tilasin tulkkausta siskon häihin, jossa yksi serkuistani kertoi, miten on ollut vaikeaa lapsena minun kanssani. Tajusin, että en ollut ainoa, joka on kärsinyt asiasta. Onneksi nykyään on aika helppoa tilata tulkkausta mitä erilaisimpiin juttuihin. Tilasin kerran kotiini kahdeksi viikoksi joka aamu seitsemältä, jotta tietäisin miksi kuulevat lapseni riitelevät suomen kielellä. Jo toisella viikolla toinen lapsistani sanoi :" Ei kai huomenna tule taas.."  Kuurona äitinä on ollut aika vaikeaa olla vanhempi. Vanhemmuus on ollut aika vaikeaa. Pitäisikö olla aina tulkkausta joka päivä omassa kodissani aamusta iltaan? Olen joskus miettinyt, pitäisikö olla joku tulkki aina mukana ruokapöydässä kun usein menee suomenkielelle, vaikka lapset ja avomies osaavat viittoa. Miten saisi lasten isää tai vanhempiani ymmärtämään, että voisimme viittoa ruokapöydässä? 

Ulkopuolisuuden tunteeseen ei voi milloinkaan tottua. En ole varmaan ainoa, joka kokee olevansa ulkopuolinen. Siksi tilaan tulkkausta erilaisiin tilaisuksiin. Sinä, joka olet tekemisessä kuurojen kanssa jollain tavalla. Pyydä kuuroa tilamaan tulkkausta, jos sinulla ei ole oikeus tilata. Voi olla, että moni kuuro ei ole vielä hoksannut, miten kannattaa tilata tulkkausta esimerkiksi perhejuhliin.

 

Vähemmistökieli vai ei?

Tuli uusia tietoja viittomakielen opetukseen liittyvistä asioista. Lyhyesti: suomalainen viittomakieli ja myös suomenruotsalainen viittomakieli ovat Suomessa vähemmistökielen asemassa kuten myös romani ja saame. Jyväskylän kaupunki voi maksaa opettajalle palkkaa, jos on vähintään kaksi (2) oppilasta. Kyllä on ihan selvä asia, että mitä enemmän oppilaita ryhmässä niin sitä parempi, mutta pallo on vanhemmilla. Pitää kyllä vielä selvittää eri käsitteistä: vähemmistökieli, äidinkieli ja kotikieli.

Jyväskylän alueella elää monta eri viittomakieltä: suomalainen, suomenruotsalainen, ruotsalainen, virolainen ja venäläinen .Jyväskylän kaupungin opetustoimen mukaan voidaan järjestää myös muiden viittomakielten opetusta, jos on oppilasta vähintään neljä (4). Muut viittomakielet eivät ole ns. vähemmistökielen asemassa. Näin opetustoimesta sanottiin. Meidän tulee tukea myös muita viittomakieliä kuin vain suomalaista tai suomenruotsalaista, joilla on vähemmistökielen asemassa.

Näistä asioista keskusteltiin perheillassa 8.4. Jyväskylän kuurojen yhdistyksellä. Lapsista näkee, miten hauskaa oli kokoontua yhteen. Ensin juotiin mehut ja syötiin vähän herkkuja. Tutustuttiin toisiimme. Yllättävän monta perhettä asuu Jyväskylän seudulla. Toivottavasti tulee jatkossa lisää tapaamisia. Vertaistukea tarvitaan aina, mutta tärkeintä on antaa lasten tavata toisiaan. Kuurojen vanhempien lapset tarvitsevat toisiaan ja nauraa puhutuilla tai viitotuilla kielillä. Lapset saivat nauttia esityksistä ja saada jäätelöä pingviiniltä ;)

Laskin, että Jyväskylän alueella asuu enemmän monikielisiä perheitä kuin kaksikielisiä perheitä. Lapsi voi puhua ja viittoa yhteensä 3-4 eri kieltä. Perheet tarvitsevat oikeasti tukea. Osaavatko neuvolat ja päiväkodit tukea monikielisiä perheitä? Ei kai enää pakoteta yksikielisyyteen?


p.s. Jyväskylässä on kesätapahtuma 10.-13.7. Mäki-Matin perhepuistossa tulee olemaan viittomakielisiä ohjelmia. Lisätietoa tullee lähiaikoina, mutta laita kalenteriisi :)

8.4. klo 18-20

 Kerroin viimeksi, mitä suomalainen viittomakieli äidinkielenä - opetusasialle kuuluu. Sen jälkeen on ehtinyt tapahtua kaikenlaisia asioita. Kuurojen Lehden toimittaja otti yhteyttä ja kyseli, miten olen ajanut tätä asiaa. Pyysin häntä lukemaan blogiani ja myös ottamaan yhteyttä Jyväskylän opetustoimeen, joka on kenties asioista eniten perillä.

Kävin viime viikonloppuna Savonlinnassa ja tuli huomattua hauskan seinämaalauksen linnuista. Sopii pääsiäisteemaksi. Oli mukavaa tavata Savonlinnan viittomakielisiä ja todeta, miten he elävät ns. hidastettua elämää. Vailla kiireitä mihinkään. Meillä on paljon oppimista heistä.

No, nyt varsinaiseen asiaan. Odotan innollani 8.4. viittomakielisten perheiden iltaa, jolloin yhdessä keskustellaan viittomakielisyydestä, äidinkielen opetuksesta yms. Olet tervetullut mukaan Jyväskylän Kuurojen Yhdistys ry:lle ma 8.4. klo 18-.  Ilmarisenkatu 20. Paikalla on myös tulkkausta, että kuka vaan voi tulla mukaan keskustelemaan ja kuuntelemaan. Ajatusten vaihtoja ja keskusteluja oikeasti tarvitaan.

Mutta toivotan hyvää pääsiäisen jatkoa!

Yhteydenotto

Nyt on lapsillani hiihtolomaa ja minulla flunssaa, mutta haluan kertoa mitä suomalainen viittomakieli -äidinkielenä opetusasialle kuuluu.

Vähän yli viikko sitten sain yhteydenoton etelästä. Yksi kaupunginvaltuutettu halusi tietää, millainen tilanne on suomalainen viittomakieli -äidinkielenä opetus pääkaupunkiseudulla. Ilahduin kovasti viestistä, että joku on kerrankin kiinnostunut tästä asiasta. Kerroin hänelle, että olen muuttanut tyttäreni kanssa takaisin Jyväskylään.

En tiedä tarkkaan, millainen tilanne on tänä päivänä, sillä pääkaupungin seutu on aika iso. Tietääkseni Helsingin Vuosaarella on alettu järjestämään tammikuusta lähtien, mutta vain kaksi oppilasta käy tunneilla. En tiedä, miten asiasta on tiedotettu viittomakielisille vanhemmille. Tiedottaako Helsingin opetusvirasto kouluille Vuosaarella järjestettävistä tunneista vai miten? Toivon kuitenkin, että tästä asiasta keskusteltaisiin vähän jokaisessa paikassa. Enemmän keskustelua. Vuorovaikutusta. Annoin valtuutetulle pari äidin s-postiosoitteita ja toivon, että alkaisi oikeasti keskustelu myös viittomakielisessä yhteisössä.

Kuurojen Liitto ry:ssä tulisi olla oikeasti lapsiasiavaltuutettu, joka voisi perehtyä näihin kysymyksiin ja valistaa myös viittomakielisiä vanhempia, neuvoa miten asioita voidaan ajaa. Tämä taitaa kuulostaa jo kliseeltä, mutta sanonpa uudestaan: ihmisoikeudet eivät toteudu, jos kielellisiä oikeuksia ei ole.


p.s. vapaaehtoisia etsitään Jyväskylän kesätapahtumaan (10.-14.7.). Jos olet kiinnostunut toimimaan satutätinä/setänä, leikkiohjelmien vetäjänä tai lastennäytelmässä, ilmoita tähän osoitteeseen: outijyvaskyla@hotmail.com. Voitais kokoontua huhtikuun alussa suunnittelemaan lapsille viittomakielisiä virikkeitä Mäki-Matin perhepuistossa.

Pilviä

Tekisi mieli maalata taas seiniä. Maalaminen tekee niin hyvää kun näin näkee heti työn jälki. Kävin viikon alussa Helsingissä ja oli pakko piipahtaa yhdessä liikkeessä, jotta saisi väriterapiaa ja energiaa tähän itsekkääseen maailmaan. Olisi hienoa elää huoneessa, jossa olisi aina pilviä.

Pilviä on aina ollut mukavaa katsella. Kun olin pieni lapsi, käytiin paljon isovanhemmilla jotka asuivat noin 40 kilometrin päässä. Matka tuntui aina ikuisuudelta, mutta aikaa kului aina katsellessa pilviä. Ai, tossa näkyy olevan koira tai krokotiili. Joskus nukahdin autoon kun muut perheen jäsenet rupattelevat suomeksi.

Samasta liikkeestä löytyy myös isommillekin vaatteita ja kenkiä, mutta isoja kokoja tulee sitten keväällä. Olisi kivaa laittaa jalkaan alla olevan kuvan saappaat.

Sinuna menisin katsomaan, miten ihana tää kauppa onkaan. Siinä kaikki murheet kaikkoavat ja palaat jälleen lapseksi. Pitää kurkita verkkokauppaan, jos löytyisi nuo saappaat!

http://www.tinttu.com/

Lippu puolissavälissä

Taitaa olla joku naapurista siirtynyt rajan taakse. Lippu on puolissavälissä. Kaipa kohta saadaan tietää, kuka noista naapureista lähti pois. Kuurona on vähän vaikeaa saada tietoa, mutta mieheni saa jollain tavalla tietoa kun on taloyhtiön hallituksen varajäsen. Muistelen tässä lapsuuttani 1970-luvulta. Tunsimme melkein kaikki naapurit, sillä aika moni naapureista oli isän työtovereita. Lainattiin munia tai jauhoja ihan tosta vaan. Naapurilapset tiesivät minun kuuroudestani ja sain kutsuja lastenjuhliin. Elämä muuttui ihan täysin kun muutettiin uuteen kotiin. En tuntenut ketään naapureista. Jäin ihan melkein neljän seinän huoneen vangiksi, kun alkoi samaan aikaan murrosikä. Onneksi aloin harrastamaan lentopalloa ja siirryin sitten Mikkeliin kahdeksannelle luokalle.

Tänä päivänä puhutaan lehdissä paljon yhteisöllisyyden merkityksistä, miten voimme auttaa toisiamme. Pidetäänkö huolta toisistamme? Vai meneekö huolehtiminen kyttäämiseksi? Suomalaisessa kulttuurissa ei puututa herkästi toisen perheen asioihin, vaan annetaan usein perheen itse selviytyä -vaihtelevalla menestyksellä. Lehdissä puhutaan, miten kovasti lisääntynyt on perheiden pahoinvointi. Lastensuojeluilmoituksia on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kouluissa on enemmän vaikeuksia, kun lapset eivät voi hyvin. Opettajilla menee enemmän aikaa muihin asioihin kuin opettamiseen. Erilaisia vaikeuksia näkyy olevan joka paikassa. Vanhemmat yrittävät varmasti parhaansa, mutta voimia ei aina riitä kaikkeen. Perheen ja työn yhdistäminen ei luonnistu noin vaan. Avioerotilasto ei ole kovinkaan kaunista täällä Suomessa. Isovanhemmat ehkä asuvat liian kaukana tai moni heistä on vielä työelämässä. Voidaanko paremmin, jos puututaan rohkeammin muiden ihmisten asioihin? Sanoisin, että meidän tulisi oikeasti auttaa toisiamme. Todellisia ystäviä on harvassa. Tunnen paljon ihmisiä, mutta ystäviä ei ole kovinkaan paljon.

Asuinalueellani ei ole kovinkaan paljon kuuroja, mutta olen joskus ajatellut muutamaa kuuroa, jotka eivät käy kuurojen yhdistyksellä. Yksi ystävistäni jäi vähän aikaa sitten pois kuurojen yhdistyksen toiminnoista, sillä energiaa ei aina riitä kaikkeen. Mutta hänellä näkyy olevan todellisia ongelmia.. Harmikseni jäin samaan aikaan opintovapaalle, että olen seuraavan kerran työkaupungissa vasta toukokuussa. Olen ollut huolestunut hänestä, ja pyytänyt erästä ystävää, joka asuu ihan melkein hänen naapurissa. Luulin, että hän oli ystävä, mutta ei ollutkaan. Oli tärkeimpiä asioita kuin käydä katsomassa, mitä naapurille kuuluu. 

Olin silloin keskiviikkona lähdössä kotimatkalle, ja pyysin häntä katsomaan, mutta hänellä ei silloin ollut aikaa. Seuraavana päivänä sain viestin, että oli lähdössä mökkeilemään. Harmistuneena toivoin hänen käyvän kun pääsee mökiltään. Palasin sitten sunnuntaina illalla takaisin työkaupunkiin ja kysyin, onko hän ehtinyt käydä katsomassa. Tuli tällainen vastaus:'Unohdin ihan kokonaan. Olin kylissä.' Menin ihan sanattomaksi ja taisi tulla itkuja. Kävin sitten maanantaina katsomassa ystävää ja tunnen harmia, että en voi olla häntä auttamassa ihan konkreettisesti. Viittomakielisiä palveluja on liian vähän. Ilman ystäviä ja omaisia kuurot ovat oikeasti pulassa.

Vain kaksi

Tammikuu alkaa olla jo puolissavälissä. Arki on käynnistynyt. Tuntuu mukavalta olla jälleen opiskelija ja opiskella asioita. Jyväskylän yliopistolla on niin kaunis kampus. Aloitin eilen pitkästä aikaan vesijumpan juuri remontoidussa uimahallissa. Pitää vielä löytää jokin rytmi opiskelulle ja perheelle. Viikonlopun äitiys on ollut aika rankkaa, kun en voinut tukea lapsiani koulutehtävien kanssa. Tarkkaavaisuushäiriötä kärsivällä esikoisellani on ollut hyvin vaikeaa oppia asioita. Koulunkäynti on ollut ongelmallista. Harmittaa, että murrosikäinen ei suostunut millään suomalaisen viittomakielen tunneille.

Tilanne on sellainen, että nyt suomalaisen viittomakielen ryhmässä on vain kaksi oppilasta, joilla on aika iso ikäero. Keskusteltuani nuoren suomalaisen viittomakielen opettajan kanssa asioista, ja todettiin, että ei voi todella pakottaa kuuroja/viittomakielisiä vanhempia tuomaan lapsiaan tunneille. Olen kertonut blogissani jonkin aikaa sitten, että opetusviraston mukaan opetus toteutuu jos on vähintään 3 oppilasta. Tilanne on nyt sellainen, että on vain kaksi oppilasta, joista toinen on minun toinen lapsi. Olen todella kiitollinen, että opetus toteutuu vähäisestä oppilasmäärästä huolimatta.

Mistä tämä voi johtua? Ei ainakaan tiedotuksen puutteesta. Voi olla, että on monenlaisia syitä. Vanhemmat eivät aina jaksa olla aktiivisia. Työ-tai opiskeluelämä voi olla niin vaativaa, että ei haluta tehdä mitään ylimääräistä. Onko äidinkielen oppiminen verrattavissa harrastukseen? Ei todellakaan, sillä oman äidinkielen tunteminen on tärkeää. Olen kuitenkin huomannut, miten jonkun urheilulajin harrastus voi ohittaa oman äidinkielen oppimisen. Ihmisoikeudet eivät toteudu, jos yksilö ei saa oman äidinkielen opetusta. Oman äidinkielen opetus on yksi kielellisten oikeuksien toteuttamista. Voi olla, että moni vanhempi ei ymmärrä oikein syvällisesti tätä asiaa. Oman kielen ja kulttuurin arvostus voi olla aika ohutta. Olen huomannut, miten moni viittomakielinen puhuu/viittoo viittomakielen puolesta, mutta sen puolesta ei olla vielä valmiita tekemään asioita konkreettisesti. Viedään siis lapset vaikka 50 kilometrin päähän harrastamaan kaksi-kolme kertaa viikossa, mutta ei jakseta viedä lapset suomalaisen viittomakielen tunneille, koska ei ole kuljetusta. Vanhemmat käyvät töissä. Voidaanko miettiä, miten kuljetusasia hoidetaan? Pitää oikeasti keskustella myös opetusviraston kanssa, mitä voidaan tehdä. Onko mahdollista siirtää opetus Haukkarannan koululle, jossa on viittomakielen opetusta.

Jään odottamaan suomalaisen viittomakielen opettajan kutsua vanhempainiltaan, jossa voitaisiin keskustella näistä asioista. Vaarana on, että ensi syksyllä ei voi jatkaa opetusta jos on edelleen vain kaksi oppilasta. Ei näytä hyvältä, mutta olen oikeasti iloinen miten nuorempi lapseni saa oppia erilaisia asioita suomalaisesta viittomakielestä.On ollut niin  hauskaa keskustella lapsen kanssa suomalaisen viittomakielen kieliopista, sormituksista, viestinnästä ja niin edelleen. Suomalaisen viittomakielen oppiminen auttaa paljon muiden asioiden oppimista. Lapsi ymmärtää miksi viittomakielisessä kulttuurissa on asiat näin. Muistelen tässä noin 10 vuoden takaista tapahtumaa. Suomalaisen viittomakielen kurssillani oli mukana yksi kuurojen vanhempien kuuleva lapsi, joka ei ole koskaan saanut kouluaikana äidinkielensä opetusta. Tuntien jälkeen on ollut antoisaa keskustella hänen kanssaan asioista ja hänelle kirkastui, miksi suomalaisessa viittomakielessä on niin vahva kuvailu. Suomenkielessä ei kuvailla eläimiä samalla tavalla kuin suomalaisessa viittomakielessä (viittomakielessä kuvaillaan eläimiä esim. valkoinen apina, jolla on pitkä turkki) Hän sanoi,että on syyttänyt ihan turhaan vanhempiaan, sillä hänen vanhempansa eivät osanneet selittää eläinten nimiä suomeksi, vaan suomalaisella viittomakielellä. Hän oli nimittäin kuvaillut lapsena eläimiä kuvailun periaatteen mukaisesti, ja hänen opettajansa ei aina ymmärtänyt häntä. Ilmeisesti hän joutui usein naurun kohteeksi.

Armokuolema

Nyt olisi lounaan aika ja perunat kiehuvat. Niin minäkin kiehun. Vai kiehunko ihan turhaan, sillä ei pitäisi enää hämmästyä ihan mistään. Mikä vaan on näemmä mahdollista. Avasin aamupäivällä facebookin ja sieltä tuli kuurosokean aktivistin Cocon blogiteksti :"Belgian Deafblind Twins Euthanized!".

Jo otsikko kertoi, mitä on tapahtunut Belgiassa. Uteliaisuuteni heräsi. Luin Cocon kirjoituksen ja myös muita lähteitä. Tuli heti kysymyksiä mieleen? Mitä kuurosokeille kaksoksille oli tapahtunut? Miksi 45 vuotiaat kuurosokeat päättyivät anomaan armokuolemaa ja saivat sen 14.12.2012. Facebookissa on keskusteluja ja luulen, että tulee lisää keskusteluja.

Olen seurannut viime aikoina paljon keskusteluja eutanasiasta ja sen toteutuksista mm. Hollannissa, Sveitsissä. Aihe ei ole siis uusi, mutta minun on hieman vaikea uskoa, että vielä tänä päivänä ihmiset antoivat kuurosokeiden kuolla -ilmeisesti heidän omasta tahdostaan. Natsi-Saksan aikana on tehty myös kuuroille armokuolemia, koska kyseiset kuurot halusivat kuolla isänmaan puolesta. Järjetöntä, mutta näin on tapahtunut Hitlerin vallan aikana. Siihen aikaan oli rotuhygenia vallassa. Ei hyväksytty kuuroutta kuten ei nytkään. Yritetään poistaa kuuroutta eri keinoin, mutta takaisin siihen armokuolemaan.

Suurin osa armokuolemaa anoneista potee syöpää terminaalivaiheessa ja kuolema tulee joka tapauksessa pahojen kivujen kera. Ymmärrän sen, että halutaan kuolla hieman inhimillisemmin. Kuurosokeus ei pitäisi olla se syy kuolla. Annetaanko Belgiassa masentuneiden näkevien ja kuulevien mahdollisuus armokuolemaan? Kuka saa päättää? Yksilö vai yhteiskunta? Tämän jälkeen ymmärrän entistä enemmän päättäjiä, jotka ovat armokuolemaa vastaan. Mielestäni meillä ei ole oikeasti oikeus päättää toisten ihmisten elämästä. Millainen kärsimys on? Voidaanko vertaa fyysistä ja henkistä kärsimystä toisiinsa? Onko armokuolema verrattavissa itsemurhaan? Suomessa tehdään suhteellisen paljon itsemurhia. Aloin miettiä, millainen maa Belgia on? Millainen elämä siellä on kuurosokeilla ja kuuroilla? Onko kuurosokeilla erilaisia mahdollisuuksia elää tasapainoista elämää? Entäs kuurot? Taidan tästä mennä kuorimaan perunoita, mutta Suomessa elävistä kuurosokeista voi lukea lisää tästä:
http://www.kuurosokeat.fi/

http://tactiletheworld.wordpress.com/2013/01/14/belgian-deafblind-twins-euthanized/

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2262630/Brother-deaf-Belgian-twins-killed-euthanasia-describes-final-words-reveals-live-learning-going-blind.html

Kielen ja kulttuurin omistamisesta

Viime vuosina on puhuttu eri yhteyksissä kielen ja kulttuurin omistamisesta. Kenellä on oikeus suomen kieleen? Kuka voi leikkiä suomen kielellä ja muuttaa sitä? Miten on suomalaisen viittomakielen kohdalla? Miten sitä kohdellaan? Kuka päättää sen käytöstä? Suomessa viittomakieleen liittyvä korkein status lienee Jyväskylän yliopistolla, kun siellä on viittomakielen professorin virka. Kuurojen Liitto ry edustaa Suomen kuuroja, joita sanotaan olevan noin 5000.

Missä näkyy erilaisia kannanottoja suomalaisen viittomakielen puolesta? Kuka huolehtii suomalaisesta viittomakielestä ja sen kulttuurista? Jyväskylän yliopisto, Kotuksen viittomakielen lautakunta, Kuurojen  Liitto ry:n viittomakielitoimikunta vai jokin muu?

Tiedetäänkö kuurojen/viittomakielisten yhteisössä riittävästi viittomakielen lautakunnan toimista? Onneksi ennen joulua viittomakielen lautakunta esittäytyi Kuurojen  liiton nettitelevisiossa. Näin saadaan enemmän läheisyyttä. Olisi aika tärkeää keskustella yhdessä suomalaista ja suomenruotsalaista viittomakieltä koskevia asioita unohtamattakaan maahanmuuttajien viittomakieliä.

Suomalaiseen viittomakieleen liittyviä epämiellyttäviä asioita tapahtuu koko ajan. Miksi annetaan niiden tapahtuvan? Koska meillä ei ole riittävästi valtaa. Tove Skutnabb-Kankaan mukaan vähemmistökielillä ei ole aina valtaa. Onko viittomakielen lautakunnalla riittävästi valtaa? Kunnioitetaanko lautakuntaa? Olen monesti miettinyt, millä perusteella lautakunnan jäseniä valitaan. Missään ei näy ilmoituksia lautakunnan paikasta.

Kielellinen ja kulttuurinen tietous on monella aika ohutta. Olkoon yksi tämä esimerkki: Viittomakielen äidinkielekseen on ilmoittanut vuoden 2012 huhtikuun loppuun menneessä 223 ihmistä.  Keskustellaanko riittävästi asioista yhdessä? Kuurojen Liitto on ajamassa viittomakielilakia. Ymmärretäänkö kuurojen/viittomakielisten yhteisössä, mitä viittomakielilaki todella tarkoittaa ihan juuriruohon tasolla?

Tähän asti on annettu ihmisten kohdella suomalaista viittomakieltä ihan miten vaan. Lainataan vähän sieltä viittomia viittomakommunikaatiossa. Tehdään lastenohjelmia viitotulla puheella kuten näkyy kuuloavaimen sivulla:
"Viitotun puheen käyttäjäryhmät kasvavat koko ajan. Sitä käyttävät muun muassa kuuroutuneet, huonokuuloiset sekä sisäkorvaistutteen saaneet lapset. Myös hyvin suomen kieltä ymmärtävät viittomakieliset voivat hyötyä käännöksestä, Tytti Honkanen kertoo. Viitottu puhe eroaa viittomakielestä siten, että se ei ole oma itsenäinen kielensä, vaan mukailee suomen kielen rakennetta."
http://www.kuuloavain.fi/ylen-pikku-kakkosen-ohjelmia-my%C3%B6s-viitottuna

Uskomatonta, mihin tämä suomalainen yhteiskunta on oikein menossa. Mitä menettävää on, jos ihmiset oppisivat oikeaa viittomakieltä ja sen upeaa historiaa, kulttuuria? Toivon enemmän kannanottoja Suomessa toimivien viittomakielten puolesta. Olemme olleet liian hiljaisia. Ottakaamme enemmän vastuutta, hyvät viittomakieliset! Emme siis voi antaa kyseisten elinten hoitavan yksin näitä asioita, vaan hoidetaan yhdessä. Enemmän yhteisöllisyyttä, vastuunottoa ja rakkautta.
 

Perinteet -tietämättömyys

Muistelen erästä tapausta vuosien takaa. Olin erään kuurojen yhdistyksen johtokunnassa nuorena jäsenenä ja sain oppia paljon järjestötoiminnasta. Opittavaa oli paljon ja on edelleen aina jotain uusia asioita opittavana. Eräs yhdistyksen jäsen valitti minulle, että hänen puolisonsa ei ole vielä saanut yhdistyksen viiriä. Olin ihmeissäni, mikä viiri oikein on. Jäsen selitti minulle, että pitkäaikainen aktiivinen jäsen yleensä saa viirin vuosikymmenten työn aktiivisuudesta, jos jäsen täyttää vuosikymmeniä. Olin silloin johtokunnassa vuoden, ja ei kukaan aikaisemmin kertonut tästä vanhasta perinteestä. Otin asian esille johtokunnan kokouksessa ja yksi johtokunnan jäsen tarkisti ns.viirivihosta, kuka on jo saanut. Silloin olin ihan onnessani kun sain oppia yhden yhdistyksen tärkeistä perinteistä. Missään kirjoissa ei ole tällaista hiljaista tietoa. Yhdistyksen säännöissä ei ole mainittu tästä tavasta.

Nykyään puhutaan paljon yhdistysten hyvinvoinnista. Miten ihmiset voivat? Kuurojen Liitto ry on järjestänyt hyvinvointikursseja. Keskustellaan, miten nuoret ja vanhemmat jäsenet voivat työskennellä yhdessä. Meidän olisi aika korkea järjestää erilaisia kursseja ja tehdä tutkimuksia. Millainen on suomalainen tai suomenruotsalainen kuurojen/viittomakielisten perinne? Miten perinne jatkuu? Onko meillä saatavilla perinnekirja, jossa voitais kertoa viittomakielisten elämäntavoista ja niin edelleen? Kenties tämä auttaisi yhdistämään meitä viittomakielisiä yhteen ja edistää yhteisöllisyyttä. Nuoret eivät aina tiedä edesmenneistä kuuroista ja muista ihmisistä, jotka todella tekivät paljon työtä suomalaisen viittomakielen puolesta. Viitotaanko kuurojen lasten ja nuorten käymissä kouluissa meidän kulttuuristamme, historiastamme ja vahvoista viittomakielisistä ihmisistä? Meidän tulee tukea nuoria ja välittää heille yhteisömme voimaa, tietoa, iloa ja tarinoita. Meillä on upea suullinen kulttuuriperintö, josta meidän tulee olla ylpeitä. Tarvitaan oikeasti lisää tutkimusta näistä aiheista. 

Opiskelen nyt museologian perusopintoja. Museologian professori Vilkuna totesi, että tietämättömyys on pahin asia mitä kulttuurinperinnölle voi tapahtua. Tutkikaamme yhdessä näitä asioita ja kirjoitetaan ylös.

Äidinkielellä asioiminen

Olen monesti pohtinut, mistä johtuu kun viittomakielisiä palveluja ei ole kovinkaan paljon. Voi olla, etten ole kovinkaan tietoinen niiden palvelujen saatavuudesta. Kävin eilen kosmetologilla, ja ilahduin, kun hän osasi sormittaa. On ihan selvä asia, että sormittamisen taidot eivät tarkoita viittomakielisiä palveluja.  Viittomakieliset ovat usein kaksi-tai monikielisiä. Käytän aika paljon kynää ja paperia asioidessani, ellen ole tilannut tulkkausta. Tällä hetkellä voidaan tilata tulkkausta ihan mihin tilanteeseen vaan. Olen tilannut tulkkausta esimerkiksi terveyshuoltoon, kauneushoitolaan, kampaajalle yms.Mistä johtuu, että tilataan aina tulkkausta asioiden hoitamiseen. Emmekö osaa vaatia viittomakielistä henkilökuntaa?

Tulkkipalvelut eivät kuitenkaan korvaa viittomakielisiä palveluja. Aika moni turvautuu tulkkipalveluihin ja valitettavasti myös Jyväskylässä, seurakunnan työntekijän apuun.  Mistä johtuu, että suomalaista tai suomenruotsalaista viittomakieltä osaavat eivät mainosta palvelujaan? Voisiko viittomakieltä osaavat yrittäjät, ammattilaiset ja muut tiedottaa palveluistaan esimerkiksi lehdissä tai kaupungin verkon sivuilla? Asun nyt opintovapaan aikana Jyväskylässä, ja haluaisin tietää, missä,millaisia,mitä viittomakielisiä palveluja Jyväskylässä on. Ne viittomakieliset, jotka eivät hallitse riittävästi suomenkieltä tai niiden itseluottamus puuttuu, turvautuvat seurakunnan työntekijän tai omaisten apuun.

Milloin tapahtuu se päivä, jolloin Jyväskylän kauppakadulta löytyy viittomakielisiä palveluja? Kävelisin pitkin kauppakatua ja joka kolmannessa liikkeessä olisi vähintään yksi viittomakieltä osaava työntekijä. Tilaisin ajan  ilman paperia ja kynää -omalla äidinkielelläni.

En tällä kirjoituksella väheksy tulkkipalveluja tai seurankunnan työntekijän tarjoamaa apua, vaan haluan esittää esille keskustelun viittomakielisistä palveluista. Tästä on aika korkea keskustella avoimesti.

Opintovapaa alkoi!

Tuntuu epätodelliselta, että ei nyt tarvitse lähteä Helsinkiin. Opintovapaa alkoi!

Sairastuin ennen joululomaa, ja olin 3 viimeistä työpäivää sairaana. Harmittaa, sillä minun piti silloin tarkistaa opiskelijoiden tehtäviä. Kaipa nyt opintovapaan alussa voin vielä tarkistaa, jotta sijaiselleni ei tulisi niin kauheasti töitä. Töitä on aina liikaa. Voi olla, että suhtaudun liian vakavasti ja yritän tehdä työni mahdollisimman hyvin. Todellisuudessa ei millään ehdi tehdä niin hyvin kuin haluaisi. Riittämättömyyden tunne on niin inhottavaa, mutta sen kanssa pitää elää. Eräs ystäväni sanoi, että työpäivän aikana pitäisi palautua. En muista, milloin tuntuu että olisin tehnyt töitä ajallaan ennen työpäivän loppumista. Olen varmasti tehnyt paljon töitä ilmaiseksi kun on pitänyt iltaisin tarkistaa, suunnitella seuraavan päivän työtä. Eikö opettajan työhön kuulu tehdä töitä iltaisin? Kuule, mulle kävi niin, että työkoneeni oli hajoamassa syyskuussa, juuri pahaan aikaan kun opetusta voi olla viikossa noin 25-30 tuntia. Olin monesti itkun partaalla, kun piti valmistella seuraavan päivän opetusta, mutta kone sammui kun oli niin kuuma. Kello oli jotain 17.30 ja olisi pitänyt lähteä aikaisemmin pois töistä, mutta en voinut. Piti miettiä, mitä tehdä kun kone ei toimi. On tullut käytettyä vanhanaikaisia opetusmenetelmiä, jotka ovat kuitenkin erittäin toimivia. Ilahduin, kun huomasin, että eräässä luokassa on edelleen vanhanaikainen piirtoheitin toimivassa kunnossa. Kokeilin pari kertaa ja tunsin palanneeni 1990-luvulle, jolloin aloitin suomalaisen viittomakielen opettajan uraa. Minulla oli silloin aina farkkuliivi ja pino kalvoja, jotka ovat nyt laatikoissa. En voisi milloinkaan luopua noista kalvoista. Luovuutta ja kärsivällisyyttä tosiaan tarvitaan opetustyössä, kun elämässä ei ole koskaan pysyvää tai varmaa. Eikö ole kauheaa, miten me ollaan riippuvaisia tekniikasta. Millaista oli viittomakielen opetustyö D.F.Hirnin aikaan 1900-luvun alussa kun hän oli opettanut sen ajan viittomakieltä kuuleville? Ilmeisesti opettaja oli kävelevä sanakirja, kun Hirnin sanakirjat ilmestyivät myöhemmin.

Tunnen etuoikeutetuksi, kun voin nyt opintovapaan aikana pysähtyä pohtimaan suomalaisen viittomakielen oppimista. Lisensiaattityöni käsittelee suomalaisen viittomakielen oppimiskokemuksia. Miltä tuntuu opiskella uutta kieltä vieraana kielenä? Lisensiaattityön lisäksi opiskelen vähän museologian perusopintoja. Heritologia on aina ollut lähellä sydäntäni, ja vaipun usein pohtimaan, miten ennen elettiin, selviydyttiin. Viittomakielisten tarinat, kokemukset ja muistot ovat niin mielenkiintoisia, kuten yleensä ihmisten elämä. Olen suomalaisen viittomakielen opetustyössäni kertonut paljon opiskelijoille viittomakielisten tarinoita, muistoja, kokemuksia, että sain kerran opiskelijoita melkein itkemään. Oli pakko pyytää seuraavilla tunneilla anteeksi opiskelijoilta, kun kertoilin vähän kaikenlaisista asioista, mistä ei aina puhuta/viitota. Viittomakielisten yhteisössä on paljon traumoja, mutta myös viisautta ja huumoria. Tulkkiopiskelijoiden on hyvä tietää monenlaisista asioista, jotta voidaan ymmärtää paremmin suomalaista viittomakieltä ja sen historiaa,kulttuuria.

Pitää lopetella, kun pannukakku näyttää olevan valmis. Luulen, että tulen kertomaan silloin tällöin opintovapaan aikana tapahtuneista asioista ja tulleista ajatuksistani.